Oikeudenmukaisuuden puolesta, ennakkoluuloja vastaan

”Romanit jättävät koulut kesken, eivätkä pärjää elämässä.” Tällaisia – ja pahempiakin – ennakkoluuloja vastaan Miriam Schwartz on joutunut taistelemaan läpi elämänsä. Hän itse on elävä esimerkki siitä, ettei pidä yleistää. Tämä sinnikäs romaninainen on pusertanut kahdessa vuodessa sekä Iso Kirja -opiston seurakuntalinjan että Global Universityn BA-tutkinnon. Kyseessä on korkeakoulutasoinen tutkinto, joka Suomessa vastaisi teologian kandidaatin opintoja. Jo seurakuntalinjakin vastaa 120:tä opintopistettä. Samaan ei moni pystyisi.

– Olen perinyt sinnikkyyden äidiltäni, ja Jumala on antanut ihmeellistä voimaa ja jaksamista. Oman perheen, lähipiirin ja suvun rohkaisu, rukous, käytännön apu ja taloudellinen tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää. Romanikulttuurin yhteisöllisyyden voima on tässä tapauksessa palvellut satasella. Tärkeimpänä rohkaisijana on tietysti toiminut puolisoni Kyösti, kolmen lapsen opiskelijaäiti painottaa.

Nurmijärvellä kasvanut ja nuorena aikuisena Helsinkiin muuttanut Schwartz on osoittanut periksiantamattomuutensa ennenkin. Hän esimerkiksi suoritti osan lukiosta tenttimällä, kun perhe matkusteli vanhempien työn perässä pitkin maailmaa. Joku toinen olisi saattanut jättää leikin kesken jo silloin. Mutta Schwartz ei tunnu olevan helppojen vaihtoehtojen kannalla.

Uskonhyppy

Tarina ei ole ihan tavallinen. Ennen päätymistään Keuruulle Schwartz työskenteli Ylellä freelancetoimittajana, ohjasi dokumenttiohjelmia ja luki uutisia radiossa. Sen jälkeen hänellä oli huipputason työpaikka Helsingin diakonissalaitoksen uravalmentajana. Perheellä oli suhteellisen mukava toimeentulo ja hyvä asunto Helsingin Malminkartanossa – ja tiedätkö, miten vaikeaa asunnon hankkiminen voi romanille olla! Kaiken lisäksi Schwartzille oli juuri tarjottu edellistäkin parempaa työtä. Siitä huolimatta hän päätti irtisanoutua ja jättää sen kaiken tutustuakseen Jumalaan yhä syvemmin. Niin rohkea uskonhyppy yllätti hänet itsensäkin mutta on kannattanut. Vaikka tuntui vaikealta jättää kaikki, Schwartz kokee saaneensa miljoonakertaisesti takaisin. Jumala pitää huolen, kunhan hänelle antaa siihen mahdollisuuden. Jos lähtee tavoittelemaan läheisempää suhdetta Jumalan kanssa, ei voi mennä väärään suuntaan.

– Olen kiitollinen siitä, että uskalsin enkä jäänyt uraputkeen. Teologian opiskelu on avannut minulle aivan uuden maailman ja nyt vasta tuntuu, että silmäni ovat auenneet. Vaikka olen uskovan kodin kasvatti, opiskelun myötä olen päässyt huimasti lähemmäs Jumalaa ja hänen todellisuuttaan, Schwartz kuvaa.

Innostavinta opiskelun aikana on ollut esseiden kirjoittaminen. Niitä onkin kertynyt muistitikulle nelisenkymmentä. Uusien asioiden sisäistäminen ja prosessointi kirjoittamisen avulla on ollut Schwartzille luontevinta. Se on tuonut opetuksen lähelle ja auttanut ymmärtämään merkityksiä.

Samalla opiskelu on tuonut myös riittämättömyyden tunteita. Korkeakoulututkinnosta huolimatta Schwartz kokee vasta raottaneensa ovea: Mitä enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Mitä lähemmäs menee, sitä suuremmaksi Jumala kasvaa. Mutta juuri siinä onkin teologian ja hengellisten asioiden opiskelun suurin anti. Opiskelu haastaa aina etsimään lisää. Jumala on suuri salaisuus, mutta joka askeleella on mahdollista rakastua häneen syvemmin.

Schwartzin mukaan kuka tahansa pystyy kouluttautumaan, jos vain halua ja uskallusta riittää. Opiskelu on hyväksi, sillä se kehittää ihmistä. Teologian opiskelussa kolikon kääntöpuoli on Jumalaan tutustuminen ja oman, henkilökohtaisen jumalasuhteen rakentaminen. Se voi olla henkisesti iso prosessi, johon kuuluu myös itsensä kuolettamista, Schwartz pohtii. Samalla juuri se antaa kaikkein eniten.

Ihmisyyden rosoja

Ihan ilman kipuja ei elämä ole soljunut edes raamattuopistolla tai seurakuntakentässä. Schwartz kertoo kohdanneensa romanina samanlaista eriarvoistamista ja epäoikeudenmukaisuutta kuin muuallakin. Uskovaisten keskellä se on sattunut jopa kovempaa.

– Silti se on ollut hyvä muistutus siitä, että olemme kaikkialla vajavaisia ihmisiä, emme pyhiä ja täydellisiä. Ennakkoluulot istuvat tiukassa, ja omien oikeuksiensa puolesta joutuu taistelemaan. Siinä olisi kasvunvaraa monin paikoin, koska hengellisellä areenalla ei tulisi joutua taistelemaan oikeuksistaan sisarien ja veljien keskellä, hän toteaa.

Hankaluuksista huolimatta Schwartz kokee edustavansa ensimmäisiä romanisukupolvia, joilla on täydet mahdollisuudet opiskeluun ja osallistumiseen. Suurimpina syinä hän mainitsee romanien paikoilleen asettautumisen, pysyvät kodit ja suomalaiset tasa-arvo-oikeudet. Niiden ansiosta kasvava trendi romanien keskuudessa on, että kouluttaudutaan, hankitaan työpaikat ja pyritään elämässä korkealle. Työn tekemisen suurin kynnys ei romaneilla hänen mukaansa ole motivaation puute vaan työpaikan saamisen vaikeus. Tämän Schwartz on nähnyt uravalmentajana liian usein omin silmin. Jo sukunimi lyö leiman, haastattelutilanteesta puhumattakaan. Silti on yritettävä ja uskottava parempaan huomiseen.

Soihduksi yöhön

Huomisesta puheen ollen, entä Schwartzin tulevaisuus? Mitä valmistujaisjuhlan ja onnitteluruusujen jälkeen?

– Tulevaisuutemme on tällä hetkellä iso kysymysmerkki. Olen avoin Jumalan edessä ja haluan asettua hänen palvelukseensa sekä luonnollisten että hengellisten lahjojeni kautta. Aiemmin johdatus on tarkoittanut minulle menemistä ja tekemistä. Olen halunnut tehdä ratkaisuja ja toimia itse, Jumalan johdatus on kuin kulkenut taskussa mukana. Nyt on pitänyt opetella pysähtymään ja todella etsimään hänen tahtoaan. Kaikkein vaikeinta on olla paikoillaan ja odottaa Jumalan suunnitelmien avautumista. Mutta samalla tunnen, että juuri se on kaikkein turvallisinta. Jumala toimii ajallaan, hän sanoo rauhallisesti.

”Tee minut soihduksi yöhön, kirkasta kynttilä tää, että sä palvelustyöhön voisit mun lähettää.” Nämä Hilja Aaltosen laulun sanat ovat soineet Miriam Schwartzin mielessä viime aikoina usein. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti ne ihmiset, joita on kaikkein vaikeinta rakastaa: syrjityt, kaltoinkohdellut, unohdetut – he, jotka tarvitsisivat kaikkein kipeimmin välittämistä ja toista ihmistä. Suru heidän puolestaan on painava ja todellinen. Raamatun suurin käsky, rakastaminen, koskee jokaista. Mutta miten osoitamme sen todeksi?

– Ainoa keino on näyttää muille oman elämän kautta vilaus toivosta ja Jumalasta, olla itse pieni pilkahdus rakkautta rikkoutuneelle. Jokainen tarvitsee hyväksyntää. Sen haluaisin oman esimerkkini ja tämänkin lehtijutun myötä tuoda esille, hän painottaa.

Kuka

Miriam Schwartz
» ensimmäinen romaninainen, joka on suorittanut Global Universityn Bachelor of Arts -tutkinnon Iso Kirja -opiston kautta
» toiminut aiemmin Ylellä freelancetoimittajana ja Helsingin diakonissalaitoksen uravalmentajana
» perheeseen kuuluvat aviomies ja kolme tytärtä
» nauttii pitkistä kävelylenkeistä ja ruoanlaitosta
» kotiseurakunta Helsingin Saalem
» asuinpaikka Keuruu