Click here to go to World Challenge Pulpit Series multilingual site

Lohdutuksen sanoma masentuneille 


David Wilkerson
1980
__________

Te kaikki onnelliset, terveet, maailman parhaat kristityt, jotka elätte sinitaivaan alla, ja jotka juuri nyt nautitte elämän auringonpaisteesta tämä sanoma ei ole teitä varten.

Tämä sanoma on ainoastaan niille, jotka ovat masentuneita niille Jumalan lapsille jotka on painanut alas epätoivo, yksinäisyys, suru, kipu tai kärsimys. Tämä on myös viesti niille, jotka ovat masentuneita, koska heillä ei ole ketään toista ihmistä, johon nojautua. Vaikka he turvautuvat Herraan, inhimillinen tarve rakastaa ja olla tarpeellinen ei ole täytetty.

Mutta kaikista eniten tämä sanoma on niille, jotka eivät näytä kykenevän ravistamaan tunteitaan pois, koska he eivät ymmärrä, mitä he ovat käymässä läpi. Tiedän muutamista todella pyhistä kristityistä, jotka kokevat niin raskasta ja tuskallista koettelemusta, että he toisinaan ihmettelevät, antaako Jumala heihin sattua enemmän kuin he jaksavat kantaa. Heidän sydänsurunsa lähes murskaa heidät ja he ihmettelevät, miksi heidän vapautusrukouksiinsa ei vastata nopeasti.

Olen tuntenut suuria uskon miehiä ja naisia, jotka ovat kokeneet niin synkkää ja syvää koettelemusta, että elämä itsessään ei näyttänyt elämisen arvoiselta. Eräs jumalallinen pappiystäväni, joka oli käymässä läpi elämänsä vaikeinta koettelemusta, kertoi minulle, David, viime aikoina olen ollut niin masentunut, niin uupunut ja väsynyt, niin kyllästynyt ja araksi tullut, että minä alan ymmärtää, miksi jotkut ihmiset, jotka eivät ole kristittyjä, tahtovat tappaa itsensä. Ei itsemurha milloinkaan astu mieleeni, mutta on aikoja, jos minulla ei olisi Pelastajaa, en jaksaisi jatkaa. Kuolisin ennemmin kuin jatkaisin asioiden ollessa tällä tavalla! Nyt minä tiedän, miksi niin monet kääntyvät huumeisiin tai alkoholiin heidän on saatava pää sekaisin, että pystyvät jatkamaan. Minä tiedän, että Jumala johdattaa minua, mutta juuri nyt vihaan sängystä nousemista. Luotan edelleen Jumalaan.

Voin melkein kuulla jonkun sanovan, Jos tuo jumalallinen pappiystäväsi luotti lupauksiin ja eli uskon kautta, hän olisi ollut jatkuvasti onnellinen ja menestyvä. Hän olisi ylistänyt Jumalaa, hymyillyt ja iloinnut. Mikä epäilijä hänen onkaan täytynyt olla. Hänellä on täytynyt olla negatiivinen mieli!

Tiedän, että Uusi testamentti antaa meille parempia lupauksia kuin vanha. Minä tiedän, että Kristus ei milloinkaan salli meitä kiusattavan enempää kuin mitä kykenemme kantamaan. Minä tiedän, että Jumala tahtoo kaikkien lastensa astuvan sisälle uskon lepoon, ja olemaan huolehtimatta ja pelkäämättä. Minä tiedän, että kaikille, jotka lepäävät Hänen Sanassaan, on täydellinen voitto, ilo ja rauha.

Kuitenkin tosiasia on, että Jumala yhä sallii koettelemuksen aikoja, joissa sielun sallitaan käydä läpi tulinen koettelemus joka, Jumalan Sanan mukaan, on meidän tutkimistamme varten. Jumala sallii vakaviakin koettelemuksia elämissämme koetellakseen rakkauttamme Häntä kohtaan. Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa (1Piet. 4:12).

Kaikki profeetat ennustivat, että Jumalan pyhät koeteltaisiin tulella aivan kuten kultaa puhdistetaan tulella. Jeremia sanoi, Näin sanoo Herra... Katso, minä sulatan heidät ja koettelen heitä (Jeremia 9:7). Daniel ennusti, että lopun aikoina pyhiä koeteltaisiin ankarasti, että he puhdistuisivat ja tulisivat valmiiksi (Daniel 11:35), Sakarja profetoi koettelemuksen tulen tulemusta, Minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille... (Sakarja 13:9).

Uusi testamentti antaa ymmärtää, että nuo tuliset koettelemukset on hyväksyttäviksi ja tavallisia kaikille ihmisille. Jopa suuri apostoli Paavali puhui olemisesta ahdingossa, neuvottomana ja maahan kukistettuna (2Kor. 4:8-9). Ja vaikka hänen äänestään havaitaan voiton sävel läpi kaikkien koetusten, kuitenkin hän koki epätoivoa.

On aikoja, jolloin voit tuntea sydämessäsi, että palvelet Jumalaa kaikella, mitä sinussa on olet varma rakkaudestasi Hänen Sanaansa. Uskot kaikkiin lupauksiin. Tiedät, että Hän on uskollinen ja tunnustat sen olevan niin, ja tiedät, että todella tahdot tehdä mitä tahansa, mitä Jumala sinulta pyytää. Et voi ajatella minkään seisovan sinun ja Taivaallisen Isän välissä. Sinä tiedät, että olet rukoillut uskossa ja kuitenkin olet masentunut. Pimeys ei väisty. Raskas taakka painaa sinua edelleen maahan. Ei ole mitään merkkiä, että rukouksiisi vastattaisiin. Huudat edelleen, Kuinka kauan, oi Herra? Kuinka kauan tätä koetusta jatkuu? Milloin pääsen tästä tulesta pois?


Myös patriarkat ja profeetat
olivat välillä masentuneita


Onko Raamatussa yhtäkään esimerkkiä sellaisesta kärsimyksestä ja murheesta jumalallisten ihmisten keskuudessa, joka koskettaa meitä meidän koettelemuksissamme? Kyllä! Itse asiassa Jaakob rohkaisee meitä ottamaan vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Sitten hän keskittyy Jobin kärsimykseen.

Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen (Jaak. 5:11).

Tässä on vanhurskas Jumalan mies, joka on niin masentunut, että ikävöi kuolemaa. Suru ja murhe oli murskannut hänet niin, että hän menetti elämänhalunsa. Hänen poikansa otettiin häneltä äkillisellä myrskyllä. Hän menetti terveytensä, vaikutusvaltansa ja hyvän maineensa. Hänen ystävänsä hylkäsivät hänet ja istuivat kuin tuomiolla hänen syyttäjinään. Ne, joita hän oli auttanut, olivat kääntyneet häntä vastaan. Ne, joita hän rakasti, eivät enää vastanneet hänen tarpeisiinsa. Ne, jotka olivat hänen ympärillään, ennemmin syyttivät häntä siitä, että hän oli itse aiheuttanut kaiken murheen, kuin auttoivat häntä. Ei edes hänen oma lihansa ja verensä ymmärtänyt, mitä hän oli käymässä läpi. Kukaan ihminen ei oikeasti välittänyt.

Tulevaisuuteen katsoessaan kaikki, mitä Job pystyi näkemään, oli tuskaa, kyyneleitä, yksinäisyyttä ja tyhjyyttä. Ei ollut yhtäkään hopeareunusta hänen yllään riippuvissa synkissä pilvissä. Sen lisäksi, että hän sai taistella kaikki taistelunsa yksin, tuli vielä fyysinenkin onnettomuus. Myös hänen ruumiinsa tuli viholliseksi. Hengellisesti, fyysisesti ja taloudellisesti kaikilla tavoilla, Job oli maassa.

Sen yksinäisyyden, jota Job koki, on täytynyt olla kauhistuttava. Ja epätoivoa jatkui niin kauan - eikä lohdutusta ollut näköpiirissä - että Job alkoi katkeroitua. Hän halveksi päivää, jona hän syntyi, kuin sanoakseen, Jumala, tätäkö varten toit minut tähän maailmaan? Synnyinkö elääkseni tuhossa, tuskassa ja murheessa? Hän kyseli, miksi Jumalalla meni niin kauan siihen, että Hän vastaisi.

Mutta Jobin suurin epätoivo tuli asiasta, jota hän ei voinut lainkaan ymmärtää. Miksi hän antaa vaivatulle valoa ja elämää murhemielisille... miehelle, jonka tie on ummessa, jonka Jumala on aitaukseen sulkenut? (Job 3:21-23).

Hämmentävä pulma on tämä: Miksi Jumala tekee itsensä minulle niin todelliseksi, ja silti pitää minut aitauksessa murheeni kanssa? Jumala avaa jatkuvasti Sanaansa minulle, Hän on minulle niin todellinen rukouksessa, minä näen Hänen kirkkautensa ja uskollisuutensa valon kuitenkin tie edessäni on edelleen synkkä. Miksi kaikki tuo valo on vuodatettu sieluuni ja minä olen edelleen hämmentynyt, yhä piilossa, murheen sisään sulkema? Job tarkoitti sanoa, Jumala, kaikki sulkeutuu. En näe tietä ulos miksi edelleen lähetät minulle näitä vapautuksen lupauksia? Toisin sanoen, Olen ymmärtänyt viestin, näen totuuden, tiedän, mitä tarkoitat mutta missä on ratkaisuni?


Suuria siunauksia seuraa
usein murhe ja koettelemus


Usein tapahtuu, että uskovan pahimmat koettelemukset tulevat heti kaikista kirkkaimman ilmestyksen ja hengellisen kasvun jälkeen. Jumalan lapsena sinut saatetaan syöstä pitkäaikaiseen, venytettyyn koettelemukseen heti sen jälkeen, kun olet astunut harppauksen ja hypännyt eteenpäin hengellisessä kasvussasi. Jumala näyttää olleen valmistamassa sinua läpäisemään ankaran koettelemuksen ajan. Niin sinä taivut Hänen rankaisevan sauvansa edessä. Ne murheelliset päivät, jotka seuraavat, pakottavat sinut turvautumaan ainoastaan Jumalaan. Tiedät olevasi tulisessa pätsissä. Tiedät, että ainoastaan Hänen yliluonnollinen voimansa kuljettaa sinut kaiken läpi ja olet halukas oppimaan kaikki ne oppitunnit, joita Jumala tahtoo sinulle opettaa. Juuri, kun olet antamaisillasi periksi epätoivossa, Lohduttaja tulee ja antaa uppuneelle sielullesi lyhyen lepohetken. Virkistyt ja saat lisää rohkeutta. Alat katsoa eteenpäin ja ajatella, Olen pääsemässä voiton puolelle! Vapautus on aivan nurkan takana! Enää muutama päivä tai viikko, ja kaikki on hienosti.

Mutta päivät kuluvat ja sen sijaan, että taakkasi nostettaisiin pois, se tuleekin raskaammaksi. Juuri, kun luulit taistelun olevan ohi se pahenee! Suunnitelmat menevät vinoon. Asiat, joiden toivoit tapahtuvan niitä ei tule. Lupaukset ovat särkyneet. Kauan kaivattua voittoa ei näy.


Mahtava profeetta masentuu


Profeetta Jeremia kävi läpi juuri sellaisen koettelemuksen. Hän oli toivonut vapautusta, mutta sen sijaan hänet heitettiin syvemmälle epätoivon kuoppaan. Hän huusi, Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin... Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni... (Valit. 3:7,9).

Kuinka selvästi tämä profeetta kuvaileekaan sellaisen Jumalan lapsen tunteita, joka löytää itsensä syvyyksiin heitettynä. Tuo aidattu tunne; taakat, jotka saavat kahleet tuntumaan yhä raskaammilta, kivisiä muureja jokaisella suunnalla, epävarmuutta edessä olevalla tiellä, mutkainen polku.

Pidä mielessä, että tämä on se sama Jeremia, jota Jeesus niin usein lainasi. Kuinka Jumalan profeetta, joka saarnasi kuninkaita ja kansakuntia vastaan, voi langeta niin syvään masennukseen ja epätoivoon? Suuret kuninkaat ja mahtavien sotajoukkojen kapteenit kuuntelivat hänen jokaista sanaansa. Tämä on se sama profeetta, joka piti hallitsijat Joohananin ja Jesanjan ja kaikki heidän sotajoukkonsa odottamassa kymmenen päivää, kun hän kysyi Jumalalta opastusta.

Kymmenen päivän kuluttua tuli Herran sana Jeremialle, ja hän kutsui Joohananin, Kaareahin pojan, ja kaikki sotaväen päälliköt, jotka olivat tämän kanssa, ynnä kaiken kansan, pienimmästä suurimpaan. Ja hän sanoi heille: Näin sanoo Herra... (Jeremia 42:7-9).

Uudelleen ja uudelleen Herra oli puhunut tälle nöyrälle profeetalle. Hän oli kokenut loisteliaita ilmestyksiä ja mahtavia Pyhän Hengen voiteluja. Hän tiesi, miltä tuntuu tulla ulos salaisesta rukouskammiosta, mukana selkeä opastus Herralta. Mutta nyt hän on maassa, matkalla alas. Yksinäisenä, tuntien itsensä hylätyksi, ajatellen, että Jumala oli lopettanut hänen huutoihinsa vastaamisen nyt hän sallii tuon vanhan katkeruuden juuren versoa, ja sen tuloksena hän kasvoi levottomaksi ja murheelliseksi. Hän oli menettänyt hengellisen mielenrauhansa, huutaen, Hän on ravinnut minua katkeruudella... Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois... (Valit. 3:15,17).

Jeremia kadotti Jumalan käden näkemisen elämästään. Hän ei enää voinut tuntea Jumalan olevan kaikessa, mitä hänelle nyt tapahtui. Hän luuli nyt olevansa omillaan, että kaikki Jumalan johdatukset olivat menneet pieleen, että ehkäpä, loppujen lopuksi, valo hänessä onkin pimeyttä. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen (Valit. 3:2).

Kuinka surullista, mutta silti yleistä kaikelle Jumalan kansalle Jeremia tipahti pohjalle. Hän ei päässyt alemmas. Kuuntele hänen säälittävää toivottomuuttaan: Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun... mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus... minun sieluni on alaspainettu (Valit. 3:16-20).

Ihmettelen, kuinka moni lukijaystävistäni voi yhtyä siihen Jeremian tuskaan, kun hän oli maassa? Oletko sinäkin koettelemuksesi tuossa pisteessä, että huudat, Jumala, olen lopussa! En kestä enää! Olen niin onneton, että tahdon kuolla! En pääse enää tästä alemmas! En ymmärrä! Milloin tämä pimeys katoaa?

Ihmetteletkö, tuleeko se päivä milloinkaan, jolloin olet jälleen onnellinen ja huoleton? Huolestutko siitä, että koettelemuksesi on jo valmiiksi kestänyt liian kauan, etkä ehkä kykene jaksamaan, jos se vielä jatkuu? Hajoavatko toiveesi ja unelmasi jatkuvasti kappaleiksi ikään kuin olisit tuomittu kurjuuden ja murheen elämään? Kiitos Jumalalle kaikkeen siihen on vastaus Sanassa. Meille on annettu lohdutuksen sanomaa, jokaiselle, joka on masentunut.


Tie ylös


Tähän saakka olemme keskittäneet huomiomme ongelmaan. Miettikäämme nyt tietä voittoon, yli tuon kaiken epätoivon. Voimme aloittaa sillä profeetalla, johon olemme viitanneet esimerkkinä kärsimyksestä, koska hän toimii myös esimerkkinä uskossa ja toivossa.

Synkimmällä hetkellään Jeremia löysi loistavan totuuden, joka toi uuden toivon ja varmuuden hänen mieleensä. Se oli jotain, mitä hän jo valmiiksi tiesi Jumalasta, mutta se ei koskettanut hänen sieluaan, ennen kuin hän tuli oman itsensä loppuun. Hän havaitsi, että siellä, aivan pohjalla siellä oli Jumala! Mitä alemmas hän meni, sitä enemmän Jumala tuli esiin. Alas meneminen ei ollut johonkin synkkään, salattuun, pelottavaan syvyyteen menoa vaan alas meneminen oli menemistä syvemmälle Jumalaan. Jumala ei ollut löydettävissä siellä ylhäällä, siunattuna liidellen jossain murheettomissa taivaissa, vaan surun ja epätoivon varjoissa. Kun Jeremia tipahti pohjalle, hän törmäsi Jumalaan! Hän putosi säälivän Jumalan uskollisuuteen. Kuuntele hänen havaintoaan: Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa... (Valit. 3:22,23).

Vähän kerrallaan Jeremia alkoi havaita jotain suuria totuuksia, jotka voi löytää ainoastaan ne, jotka ovat alhaalla.

 

  • Kun olen alimmassa pisteessäni, kun murheet virtaavat sydämessäni kuin vesi, ja minä sanon, Minut on leikattu pois Jumala lähestyy ja kuiskaa, Älä pelkää! (Valit.3:54-57).

     

     

  • Kun Jumala näyttää peittäneensä itsensä kuin pilvi, niin että rukoukseni eivät voi sitä läpäistä Hän yhä näkee sortoni ja tuomitsee asiani. (Valit. 3:44,59)

     

     

  • Jos Herra sallii surun ja murheen, samaan aikaan Hän kannattelee minua runsaalla säälillä ja rakkaudella (Valit. 3:32).

     

     

  • Jumalaan sattuu kun minuun sattuu Hän haluaa murheideni loppuvan! (Valit. 3:33).

     

     

  • Jumala ei ole minua vastaan, yrittäen murskata minua jalkansa alle, kun olen alhaalla, kuin vanki, ahdingossa (Valit. 3:34).

     

     

  • Jumala ei yritä sotkea yhtäkään suunnitelmistani. Hän ei aiheuta epävarmuuttani. Hän ei tee työtään minua vastaan (Valit. 3:35).

     

     

  • Jopa epätoivossani ja katkeruudessani, kun vihasin kohdata uutta päivää Hänen myötätuntonsa ei horjunut. Hänen armonsa odottivat minua uutena jokaisena aamuna (Valit. 3:22,23).

     

     

  • Koska Jumala on aina uskollinen, Hän tekee minulle oikein. Jumala ei heitä minua pois. Jumala pelastaa minut. (Valit. 3:25,26).

     

     

  • Kun olen alimmillani, en voi kääntyä minnekään muualle kuin Jumalan puoleen. Niin minä korotan sydämeni ja käteni ja kiitän Häntä Hänen uskollisuudestaan! (Valit. 3:40,41).

     

     

  • Masennus on niin kuluttanut voimani ja toivoni. Olen jäänyt tyhjäksi ja nöyryytetyksi nyt voin täysin olla riippuvainen Hänen armostaan! (Valit. 3:18, 20,21).

     

Se, mitä tämä kaikki tarkoittaa, on yksinkertaisesti tätä: Käännä katseesi pois ongelmistasi ja murheistasi, ja muistuta itseäsi siitä, että Jumala on edelleen uskollinen, ja että Hänen säälinsä ja hellä rakkautensa on sinua varten, että ottaisit ne.

Nuhtele epäuskoasi ja sano sielullesi, Odota hetki Jumala on edelleen Jumala! Hän on edelleen valtaistuimellaan, kuuntelemassa ja vastaamassa rukoukseen. Jumala toimii minun puolestani, ei minuuttiakaan liian aikaisin tai liian myöhään. Hän ei yritä satuttaa minua Hän rakastaa minua. Jumalan rakkaus minua kohtaan on ylitsevuotavaa Hän välittää minusta. Juuri nyt, vaikka olen masentunut ja minuun sattuu, Hän ei ole kaukana. Hän näkee jokaisen liikkeeni, Hän pullottaa jokaisen kyyneleen, Hän toimii nopeasti ja tekee sen, mitä on tehtävä ajallaan! Jumala on suurempi kuin minun ongelmani! Jumala on liian pyhä tuottaakseen pettymystä minulle. Hänen lupauksensa eivät ole jääneet, eivätkä voi jäädä täyttymättä. Niin minä odotan hiljaa Herraani, että Hän vie minut turvapaikkaan. Siihen saakka, Hän on minun kanssani synkimmälläkin hetkellä. Minä en ole yksin Hän on luvannut, että Hän ei milloinkaan jätä tai hylkää minua! Hän lohduttaa minua murheessani! Edes kuolemassa Hän ei minua hylkää!

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.

 

Herra on sinun varjelijasi 


David Wilkerson
__________

Vanhassa testamentissa on jännittävä kertomus, joka kuvaa parhaiten sitä, mitä merkitsee olla Jumalan voiman varjelema. Se löytyy toisen Kuningasten Kirjan luvusta kuusi.

Syyrian kuningas Benhadad julisti sodan Israelille, ja marssi heitä vastaan suurella sotajoukolla. Kun hänen joukkonsa edistyivät, hän kutsui usein neuvottelijat yksityisiin kammioihinsa suunnittelemaan seuraavan päivän strategiaa. Mutta profeetta Elisa lähetti sanaa Israelin kuninkaalle, kertoen yksityiskohtaisesti jokaisesta vihollisjoukkojen liikkeestä. Monissa tapauksissa israelilaiset pääsivät tappiota pakoon Elisan varoitusten ansiosta.

Benhadad oli raivoissaan. Hän kutsui palvelijansa ja sanoi heille: Ettekö voi ilmaista minulle, kuka meikäläisistä pitää Israelin kuninkaan puolta? Silloin eräs hänen palvelijoistaan sanoi: Ei niin, herrani, kuningas, vaan profeetta Elisa, joka on Israelissa, ilmaisee Israelin kuninkaalle nekin sanat, jotka sinä puhut makuuhuoneessasi (2Kun. 6:12).

Benhadad lähetti välittömästi sotajoukon hevosia, sotavaunuja ja sotilaita vangitsemaan Elisaa. Menkää Dootaniin; tuokaa hänet minulle, hän vaati. He menivät yöllä ja ympäröivät kaupunkia, aikomuksenaan yllättää tuo vanha profeetta. Mutta Elisan palvelija heräsi aikaisin ...ja meni ulos, niin katso, sotajoukko, hevoset ja sotavaunut piirittivät kaupunkia. Kauhistuneena hän juoksi Elisan luokse. Voi, herrani, mitä me nyt teemme?

Elisa sanoi luottavaisena, Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssansa. Ja Elisa rukoili ja sanoi: Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi. Ja Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja Elisan ympärillä (2Kun. 6:16-17).

Psalmien kirjoittajan tavoim Elisa saattoi seisoa keskellä kriisiä ja sanoa ehdottomalla varmuudella:

 

  • En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan (Psalmi 3:6).
  • Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa (Psalmi 27:3).
  • Hän päästää minun sieluni heistä rauhaan, etteivät he minua saavuta; sillä paljon on niitä, jotka ovat minua vastaan (Psalmi 55:18).

     

Minun rukoukseni on niin kuin Elisallakin: Herra, avaa silmämme, että näkisimme ja katselisimme, kuinka vuoret ovat täynnä hevosia ja tulisia sotavaunuja sotajoukkojen Herran...


Sotajoukkojen
Herran varjelemana


Vanhan testamentin pyhät tunsivat Jumalan tavalla, josta me Uuden testamentin pyhät tiedämme todella vähän. He tunsivat Hänet sotajoukkojen Herrana! Yli kaksisataa kertaa Samuelista Malakiaan Jumalaan viitataan tällä nimellä. Me luemme, että Daavid vahvistui ja vahvistui, sillä sotajoukkojen Herra oli hänen kanssaan. Tätä majesteetillista arvonimeä toistetaan Psalmeissa:

 

  • Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme (46:7).
  • Herra, Jumala Sebaot, kuka on voimassa sinun vertaisesi, Herra? Ja sinun uskollisuutesi ympäröitsee sinua (89:8).
  • Herra, Jumala Sebaot, kuule minun rukoukseni (84:8).
  • Herra Sebaot, Hän on kunnian kuningas (24:10).

     

Hepreankielen sana Sebaot on zbaah [sotajoukot]. Se merkisee Sotajoukko, joka on valmiina taisteluun. Sotilaita, hevosia ja vaunuja valmiina sotimaan osoitetulla hetkellä. Yhteen kokoontunut ja kokenut sotajokko odottamassa ohjeita.

Elisalle Jumala oli sotajoukkojen Herra Herra, joka oli tulossa hänen avukseen taisteluun koulutetulla sotajoukolla. Armeija, johon kuului tuhansia sotilaita, hevosia ja vaunuja kokoontuneina odottamaan ohjeita.

Toisessa tapauksessa assyrialaisten armeija tuli kuningas Hiskiaa ja Juudaa vastaan. Ei ihmekään, että tämä kuningas ei liikahtanutkaan, kun raivokas armeija ympäröi heitä. Hän sanoi Jumalan kansalle: Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä arkailko Assurin kuningasta ja kaikkea joukkoa, joka on hänen kanssansa; sillä se, joka on meidän kanssamme, on suurempi kuin se, joka on hänen kanssansa. Hänen kanssansa on lihan käsivarsi, mutta meidän kanssamme on Herra, meidän Jumalamme, meitä auttamassa ja meidän sotiamme sotimassa. Ja kansa luotti Hiskian, Juudan kuninkaan, sanoihin (2Aik. 32:7-8).

Vanhan testamentin pyhät luottivat näkyynsä Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jonka voimallinen, näkymätön sotajoukko oli kokoontunut heidän suojelemisekseen. Daavid kehui, Jumalan sotavaunuja on kymmenet tuhannet, on tuhannen kertaa tuhannet; Herra on niiden keskellä, pyhyydessään... (Psalmi 68:17). Psalmin kirjoittajan mukaan ne ovat olemassa meitä varten, Herra on sinun varjelijasi (121:5).

Pietari sanoi, ...teitä varten, jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana (1Piet. 1:5). Minä näen tässä profetian, että Jumala vielä kerran, näinä viimeisinä päivinä, aikoo paljastaa Hänen varjelevan voimansa pyhille.

Kristus rukoili Isää opetuslapsiinsa liittyen: Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä... (Joh. 17:12). Opetuslapset eivät pitäneet itseään Jumalan tahdossa. Heidät varjeltiin, pidettiin siinä väkevällä, heidän ulkopuolellaan olevalla voimalla. He eivät olisi selvinneet yhtäkään päivää ilman Kristuksen varjelevaa voimaa.

Minkä loisteliaan rukouksen Kristus rukoilikaan meidän puolestamme: En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta (Joh. 17:15).

Haluan osoittaa, kuinka uskomaton asia on olla Jumalan voiman varjelema uskon kautta.

Englannin kielen sana kept [pidetty, varjeltu] merkitsee:

 

  • ottaa haltuunsa, omistukseensa ottaa vastuuseen
  • Taata kaikki välttämättömyydet kasvattaa ja ruokkia
  • Suojella ja varjella hallita

     

Mutta kreikan kielellä sama sana on todella ilmaiseva. Kohdassa 1Piet. 1:5 käytettynä sana on phroureo, joka merkitsee:

 

  • vahvistaa sotilaallisia asemia
  • vartioida, ympäröidä, suojella linnoituksella
  • Vahvistaa linnake täydellä sotilaallisella varustuksella
  • Havaita vihollinen ennakolta ja suojella vaaralta.

     

Herra ei ole ainoastaan vahva linnoitus Hän vahvistaa meissä sotajoukon asemia, täysin varustautunutta armeijaa. Meistä todellakin tulee voimallinen sotajoukon asemapaikka, jossa on sotilaista, hevosista ja vaunuista koostuva sotajoukko valmiina taisteluun ja jossa on vartiomies, joka näkee jo kaukaa ennakolta lähestyvän vihollisen.

Jeesus rukoili, ...että varjelisit heidät pahasta. Kreikan kielen sana varjella tässä kohtaa on poueros, toinen paljon sisältävä sana. Se tarkoittaa:

 

  • Vapautusta kaiken huonon, pahan, surullisen, vahingollisen, säädyttömän tai ilkeän vaikutuksesta tai vaikutuspiiristä.
  • Vapautusta saatanasta ja kaikesta, mikä on turmeltunutta tai sairasta.

     

Laita tuo kaikki yhteen, ja se näyttää lähes liian hyvältä uskottavaksi. Me olemme Jumalan sotajoukon asemapaikka, jota suojelee täysin varustautunut hengellinen armeija, joka koostuu hevosista, vaunuista ja sotilaista täydessä taisteluvalmiudessa, jotka ovat täysin tietoisia vihollisen jokaisesta liikkeestä ja suunnitelmasta täysin puolustautuneina saatanaa ja kaikkia maailmankaikkeuden pahoja voimia vastaan. Nyt me ehkä voimme ymmärtää, mitä Raamatussa tarkoitetaan, kun sanotaan, hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa (1Joh. 4:4).

Miettikää myös näitä jakeita tämän paljastuksen valossa: Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni (Psalmi 18:2). Sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan (Psalmi 61:3).

Me emme varjele itseämme pahalta. Me emme taistele saatanaa vastaan. Sotajoukkojen Herran on varjeltava. Kuuntele, mitä Raamattu sanoo: Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä; hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät (Psalmi 18:16,17). Juudaan kirjeessä meille luvataan, ...Hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen... (Juud. 24).


Vihollinen ulkopuolella
ja vihollinen sisäpuolella


Meitä varjellaan viholliselta yhtä lailla ulkopuolelta kuin sisäpuoleltakin. Ulkopuolinen vihollinen on kärsimystä, jota aiheuttavat monimuotoiset kiusaukset ja tuliset koettelemukset. Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä (1Piet. 1:6,7). Avainsanat tässä ovat kärsittekin ja tulessa koetellaan. Kreikan kielellä kärsiä merkitsee surua, murhetta tai vaivaa: tulinen kuvaa salaman kaltaista koetusta tai koettelemusta.

Onko sinulla suruaika sen tähden, että epäonnistuit Jumalan suhteen ja annoit kiusaukselle periksi? Oletko murheellinen, koska äkillinen, salaman kaltainen katastrofi on iskenyt elämääsi? Koetko huolestuttavaa taloudellista hätää? Näetkö sen uskosi koetuksena? Voitko iloita siitä huolimatta? Nousetko sen yläpuolelle uskon kautta, ja ylistätkö Herraa sen kautta? Johtaako kaikki Herran ylistämiseen?

Ne, jotka uskovat, että voittoisien kristittyjen ei tarvitse kärsiä, eivät tunne Jumalaa tai Hänen Sanaansa. Kärsimys uskovien elämässä ei ole aina seurausta synnistä. Kristus oli synnitön, silti Hän kärsi. Ja kärsimyksessään Hän asetti meille esimerkin. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut (1Piet. 2:21-22).

Kuinka kauan siitä on, kun olet kuullut saarnattavan tällaista evankeliumia: Tätä sinut on kutsuttu tekemään! Näin teidän on seurattava Jeesuksen asettamaa esimerkkiä kärsimyksen kautta! Ja tämä pitää sisällään nekin, jotka ovat synnittömiä!

Ulkopuolella oleva vihollinen on pelottava, mutta se vihollinen, joka on sisäpuolella, aiheuttaa meille eniten ahdistusta. Daavid sanoi, Ahdistuksessani minä huudan Herraa (Psalmi 120:1). Tässä on suuri ja pyhä Jumalan mies, huutamassa sydämestään Herralle epätoivoisena vapautuakseen itsestään. Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä, hän anoo (Psalmi 120:2).

Daavid pyysi Jumalaa varjelemaan häntä hänen oman sydämensä pahuudelta ja petollisuudelta. Hän katsoi syntiin ja heikkouteen itsessään, ja näki, että hän ansaitsi ainoastaan Jumalan vihan ja tuomion. Mitä hän sinulle antaa ja mitä siihen vielä lisää, sinä petollinen kieli? Väkivaltaisen teräviä nuolia ynnä kinsteripensaan tulisia hiiliä! (Psalmi 120:3-4). Voi minua! hän huusi, kun hän näki oman sielunsa äärimmäisen syntisyyden. Hän tiesi, että häntä tulisi rangaista. Nuolet ovat tuomion synonyymejä, tuli vihan synonyymi. Jumala on nyt minua vastaan, hän ajatteli.

Jumalalla on taivaallinen päämäärä siinä, kun Hän sallii palvelijoidensa kokea sellaista ahdistusta. Me emme voi milloinkaan ymmärtää armoa, ennen kuin näemme lihan täydellisen pahuuden. Me emme voi tuntea armoa, ennen kuin näemme syntiemme äärimmäisen syntisyyden että me ansaitsemme kaikki Jumalan tuomion nuolet ja Hänen vihansa hehkun. Meidän täytyy tuntea ihmisyytemme täydellinen kurjuus. Meidän on tultava oman itsemme loppuun, ja huudettava ahdistuksessamme, Oi Jumala, minulla ei ole muuta toivoa kuin Sinun armosi!

Pahimmalla ahdistuksen hetkellään Daavid sai näyn Jumalan armosta ja Hänen varjelevasta voimastaan. Minä olen varma, että hän tuli alistuneisuuden ja luovuttamisen tilaan, tietäen, että ainoastaan sotajoukkojen Herra voi vapauttaa ja varjella pahan voimalta. Hänen silmänsä, epäonnistumisten maahan painamina, katsoivatkin nyt ylös: Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi (Psalmi 121:1-5).

Oi Jumala, avaa meidän silmämme. Kohottakaamme ne uskon kautta Jumalan vuorelle. Sotajoukkojen Herran näkymätöntä armeijaa kohti. Kohti rakastavaa Isää, joka ei milloinkaan nuku. Häneen, joka yksin voi varjella meidät lankeamasta. Tässä psalmissa kuvataan Jumalan varjelevaa voimaa tällä tavalla: Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.


Meitä varjellaan
joka tilanteessa


Daavidin usko Jumalan anteeksiantavaan ja varjelevaan voimaan vei hänet loisteliaaseen tilanteen päätökseen. Se on ehkä yksi kaikista rohkaisevimmista kohdista koko Raamatussa:

Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti (Psalmi 121:8).

Lähteminen tässä vastaa epäonnistumisia ja murhetta. Tuhlaajapoikaa varjeltiin hänen lähtemisensä aikana, ja hänet tuotiin takaisin, tulemiseen. Me olemme aina lähtemässä Herran luota. Lähdemme pois Hänen tahdostaan, Hänen läsnäolostaan, Hänen rakkaudestaan, pois Hänen pyhyydestään. Lähdemme epätoivoon, pelkoon ja epäilykseen, himoon ja aistillisuuteen.

Kuinka, kysyt, Jumala varjelee minua, kun lähden Hänen luotaan? Muistuttamalla jatkuvasti, että Hän seisoo vierelläsi. Henki pitää sinut syyllisyydessä. Teet syntiä, mutta et voi nauttia siitä. Suret sitä, huudat vapautusta sen voimasta. Jopa silloin, kun teet syntiä, kuulet Herran äänen kuiskaavan, Tämä on väärin. Ei tämä ole sitä, mitä sinä todella tahdot. Tämä ei tee sinua tyytyväiseksi. Ja heikoimmalla hetkelläsi, sinä yhä tunnet Hänen rakkautensa ja armonsa tulvivan sieluusi. Tunnet Hänen anteeksiantonsa ja armonsa. Sinun rakastava Isäsi toivottaa sinut tervetulleeksi takaisin syli avoimena, suutelee niskaasi ja vie sinut Hänen huoneeseensa.

Me tarvitsemme yhtä paljon johdatusta ja varjelevaa voimaa tulemisessammekin. Me tulemme loisteliaaseen rauhan ja levon paikkaan. Syntimme on annettu anteeksi ja häpeämme on mennyttä. Me näemme toisten ympärillämme luopuvan Herrasta, mutta me olemme korkealla Hengessä, ylistämässä Hänen nimeään. Kaikki näyttää puhtaalta, ihanalta ja pyhältä. Tämä on juuri sitä aikaa, jolloin meitä täytyy varjella ja suojella ylpeydeltä! Toisten tuomitsemiselta! Minä olen enemmän pyhä kuin sinä -asenteelta! Tunteelta, että on perillä Jumalassa. Hengelliseltä tylsistymiseltä. Lähtevä publikaani on lähempänä Jumalaa kuin tuleva fariseus.

Minun lähtemisteni aikoina Herra on niin ihmeellisesti paljastanut Hänen rakastavan armonsa minulle. Hän tuli luokseni vähän aikaa sitten, kun olin niin masentunut, yksinäinen, syntinen ja arvoton. Olin tullut kärsivällisyyteni ja sietokykyni päätepisteeseen. Minusta tuntui, että olin pettänyt Herran. Kuten Daavid, en voinut nähdä sydämessäni muuta kuin valhetta ja petosta.

Nostin Raamattuni ja avasin sen kohdasta, joka julisti Jumalan tuomiota ja vihaa syntiä vastaan. Suljin Raamattuni nopeasti, itkin kuin lapsi ja huusin, Oi Herra ei vihaa! Ei tuomiota! En kestä tuollaista juuri nyt! Minä tiedän, mitä minä olen mutta minä tiedän, että Sinä rakastat minua. Oi Herra, rakasta kaikki tuska minusta pois. Tunnin ajan minä makasin siinä, antaen Hänen rakastaa. Tunsin Hänen armonsa ja Hän paransi minut!

Oletko tehnyt syntiä? Oletko lähtenyt Hänen luotaan? Tunnetko itsesi arvottomaksi, saastaiseksi, ja että kohtalosi on viha ja tuomio? Kohota silmäsi vuorille kohti rakastavaa sotajoukkojen Herraa. Hän ei ole olemassa sitä varten, että Hän satuttaisi sinua tai lähettäisi vihaa elämääsi. Hän jopa varjelee lähtemisesi. Hän rakastaa sinua, suojelee sinua Kristuksen kallisarvoisella verellä, ikävöiden sitä, että juokset Hänen avoimeen syliinsä suudeltavaksi. Hän haluaa vain viedä sinut taivaalliseen kotiin ja juhlia kanssasi.

Yhdessä Daavidin lähtemisessä hänestä tuntui siltä, että hän oli mennyt niin pitkälle, että hän oli iankaikkisesti kadotettu. Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas, hän sanoi. Sitten hän pyysi, Etsi palvelijaasi! (Psalmi 119:176). Toisin sanoen hän sanoi, Herra, tule luokseni minun synnissäni ja epäonnistumisessani. Tuo minut takaisin. Varjele minua eksymästä. Etsi minut!

Sillä ei ole merkitystä, kuinka kauas olet langennut tai kuinka eksyneeksi tunnet itsesi. Seillä ei ole merkitystä, mitä olet tehnyt. Kaikki, mitä sinun tarvitsee tehdä, on huutaa, Herra, olen eksynyt! Etsi minut! Tule luokseni! Ja Hän tulee!


Lopuksi varoituksen sanaa
kaikille kärsiville


Kun kärsit, älä uhkaile! Tässä on hämmästyttävä totuus, joka liittyy Kristuksen kärsimykseen: ...Joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee (1Piet. 2:23).

Mikä julistus: Joka kärsiessään ei uhannut! Hän ei kertaakaan puolustautunut niitä vastaan, jotka kohtelivat Häntä väärin. Hän ei rankaissut ketään ei koskaan maksanut kenellekään samalla mitalla takaisin.

Kuinka eri tavalla kuin me! Me uhkailemme, kun kärsimys muuttuu sietämättömäksi. Me puolustelemme itseämme, jatkuvasti suojelemme oikeuksiamme ja mainettamme. Ja me vetäydymme niiden luota, jotka kohtelevat meitä väärin. Me toivomme, että Herra suuttuu heille meidän puolestamme!

Pahimpana kaikesta, me uhkailemme Jumalaa. Se on hyvin huomaamatonta, ja suurin osa meistä ei tiedosta sitä, mitä on tekemässä. Kun rukouksemme harhailevat vastaamattomina kun apu tai vapautus ei tulekaan kun me lankeamme kiusauksen otteisiin kun murhe ja epäonni iskevät elämäämme kun näyttää siltä, että Herra on päästänyt meistä irti, ja me päädymme yksinäisiksi ja tuskaisiksi, me käännämme selkämme Jumalalle. Lopetamme rukoilemisen ja Raamatun lukemisen. Edelleen me rakastamme Jumalaa, mutta me annamme innostuksemme mennä. Alamme ajelehtia. Uskostamme tulee tyhjää ja toimimatonta. Kaikki nuo vastaustavat ovat uhkauksia Herraa vastaan.

Joka kerta, kun vetäydymme etsimisestä Herraa kaikella sydämellämme, me uhkailemme Häntä. Se on hienovarainen tapa sanoa, Herra, minä tein parhaani ja Sinä päästit minusta irti.

Valtavat joukot kristittyjä elävät sekavassa mielentilassa. He eivät ole pahoja, luopuneita tai kapinallisia he ovat yksinkertaisesti ongelmien ja heidän ylleen tulleiden koettelemusten musertamia. He vaeltavat eräänlaisessa hengellisessä ja fyysisessä usvassa.

Herralla on ääretön kärsivällisyys niitä kohtaan, joihin sattuu. Hän odottaa rakastaen, kunnes me palaamme Hänen hellään hoitoonsa. Mutta siitä voi tulla elämäntapa, uhka Jumalan uskollisuudelle, jos me kieltäydymme heräämästä ja uudistamasta uskoamme ja toivoamme Hänessä. Jotkut tulevat niin pettyneiksi, että he antavat periksi himoilleen ja haluilleen. He antavat myöten haluilleen, koska taistelu näyttää niin toivottomalta. Se on heidän tapansa sanoa, Mitä hyötyä? Minä yritän niin kovasti, enkä näytä saavan voittoa. Kutsun Jumalaa apuun, johdattamaan minua mutta apua ei ikinä tule. Minussa on vieläkin tämä asia kaikkien kyynelten ja rukousteni jälkeen.

Lopulta päädytään tähän: Minulla on oikeus tehdä niin koska minuun on sattunut niin pahasti. Se on uhkausta Jumalalle, eräänlainen tapa riidellä Hänen kanssaan siitä, että Hän ei ole vastannut rukoukseen aikataulun mukaan.

Rakkaat, vielä on toivoa! Sotajoukkojen Herra on kanssamme! Ainoastaan Hän on meidän varjelijamme. Hän ei anna lastensa kaatua tai langeta. Meitä pidetään Hänen kämmenellään.

Tehkäämme niin kuin Kristus teki. Hän jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee (1Piet. 2:23). Jättää on sitä, että asetat elämäsi täysin Hänen käsiinsä. Luovuta kammpailusi, lopeta se, että yrität saavuttaa jotain omassa voimassasi, ja jätä ruumiisi ja sielusi sotajoukkojen Herran varjelukseen!

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.

Totuuden hetki on tullut! 


David Wilkerson
Joulukuu 8, 1986
__________

...Totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla. Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi. Herra näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta (Jesaja 59:14-15).

Profeetta Jesaja sanoi, että totuus on kaatunut kaduille pyhyydelle suljetaan ovi ja niistä, jotka haluavat täysin seurata Herraa, tulee uhreja, hemmottelevien saarnaamisten tähden.

Profeetta varoittaa, että vilpittömiin nuoriin uskoviin sattuu, koska heidän johtajansa eivät saarnaa pyhyyden totuutta. Hän sanoi, Joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi... siksi, koska ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti (Jesaja 59:4).

Hesekiel on vielä voimallisempi siitä, kuinka jotkut Jumalan palvelijoista polkevat totuutta ja tuhoavat sieluja, omien itsekkäiden tarpeidensa tähden: Profeettain salaliitto sen keskellä... he syövät sieluja, ottavat aarteet ja kalleudet... Papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta... Profeetat valkaisevat heille kaiken kalkilla, kun näkevät petollisia näkyjä ja ennustelevat heille valheita sanoen: 'Näin sanoo Herra, Herra', vaikka Herra ei ole puhunut (Hesekiel 22:25-28).

Jumala etsi heidän keskuudestaan yhtä, joka seisoisi totuuden puolella. Petos ja myönnytykset olivat kaataneet suojaavat muurit. Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt (Hesekiel 22:30).

Jeremia sanoi, että hänen silmänsä olivat kyynellähde, koska Jumalan kansa oli antautunut valheelle heistä oli tullut avionrikkojia, pahantahtoinen kansa. Hänen surunsa aiheutui kaikista niistä valheista, joita väärät profeetat ja itsekkäät papit saarnasivat sellaiselle kansalle. Hän sanoikin heistä, He pettävät toinen toisensa eivätkä puhu totta; he ovat totuttaneet kielensä puhumaan valhetta (Jeremia 9:5).

Hoosea varoitti, että Jumalalla oli oikeudenkäynti kansansa kanssa, koska he polkivat totuutta maahan: Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö verityötä seuraa (Hoosea 4:1,2).

Mitä enemmän Jumala siunasi kansaansa, sitä syntisemmäksi ja turmeltuneemmaksi he tulivat. Synti rehotti heidän keskuudessaan ja saarnatuoleista ruokittiin heidän syntisiä himojaan. Saarnatuoli ja kirkonpenkki olivat yhtä lailla turmeltuneita. Niin paljon kuin heitä on, niin paljon he ovat tehneet syntiä minua vastaan. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi. Minun kansani synnistä he saavat ruokansa, heidän pahoja tekojansa heidän sielunsa himoitsee. Mutta papin on käyvä niinkuin kansankin: minä rankaisen häntä hänen vaelluksestansa ja kostan hänelle hänen tekonsa (Hoosea 4:7-9).


Vieraat lapset


Saarnat olivat niin lempeitä synnille, niin sovittelevia, että ne synnyttivät vieraita lapsia! Hoosea profetoi, Lampainensa ja raavainensa he tulevat, etsiäksensä Herraa, mutta eivät löydä: hän on vetäytynyt heistä pois. He ovat olleet uskottomat Herralle, sillä he ovat synnyttäneet vieraita lapsia... (Hoosea 5:6,7).

Heprean kielen sana, jota tässä on vieraasta käytetty, merkitsee kääntyä pois, tehdä aviorikos. Minä rakastan tätä nuorten ihmisten sukupolvea, ja Jumalalla on heidän keskuudessaan pyhä jäännös mutta mieleeni ei tule parempaa kuvausta, joka sopii moniin heistä, kuin tämä Hoosean kuvaus: Heistä on tullut vieraita lapsia. Tarkoitan tällä, vieraita Herran vanhurskaille teille. Syntiä hemmotteleva saarnaamistyyli, joka on niin vallitseva tänä päivänä, on synnyttänyt sellaisen nuorten sukupolven, joka on niin sekoittunut tämän maailman hapatukseen, että heistä on tullut muukalaisia totuudelle ja pyhyydelle. He saattavat kantaa Raamattuja jumalattomiin rock-konsertteihin. Stryper-niminen (kristillinen?) rock-bändi voi hieroa käsiään alas lanteitaan, tehden aistillisia, vihjailevia eleitä tyttöjä kohti ja sitten heittää heitä Raamatuilla.

Miksi tämä sukupolvi on niin sokea totuudelle, että maailmasta on erottauduttava? Miksi niin monilla kristityillä tytöillä on avioliiton ulkopuolisia lapsia? Miksi tuhannet kristityistä lapsistamme ovat niin sekaisin, epävarmoja, ja käyttävät huumeita? Miksi heistä tuhannet juovat tälläkin hetkellä? Miksi heavy- ja punkrock-bändien on niin helppo valloittaa lastemme sydämet?

Hoosea sanoi sen oikein saarnatuolissa valehdellaan! On niin harvoja, jotka uskaltavat olla rohkeita totuuden puolesta! Niin harvoja, joiden yllä ei ole haureuden henkeä! Niin harvoja Jumalan miehiä ja naisia, jotka vaeltavat totuudessa, ja jotka näyttävät Jumalan kansalle, mitä eroa on pyhällä ja epäpyhällä.

Hoosea sanoi, että profeetoista tuli ansoja, loukkuja koska he turmelivat itsensä... Hän rukoili, että Jumala antaisi heille hedelmättömän kohdun ja että he eivät kantaisi hedelmää. Anna heille hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat... Hedelmää he eivät tee (Hoosea 9:14-16).

Se, mikä huolestuttaa minua eniten, on että tämä vieraiden lasten sukupolvi kieltäytyy kaikesta ojennuksesta! He eivät vapise Jumalan Sanasta. He yksinkertaisesti valkaisevat Jeesuksen nimellä kaikki syntinsä. Nuhtelu on täysin hylätty ja he paatuvat omilla teillään ja heitä viedään sellaisten paimenten ja opettajien luokse, jotka tukevat heidän myönnytyksiään. Kauheita ja pöyristyttäviä tapahtuu maassa: profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä minun kansani rakastaa. Mutta mitä te teette, kun tästä tulee loppu? (Jeremia 5:30,31).

Jeremia lisäsi, Tämä on kansa, joka ei kuullut Herran, Jumalansa, ääntä eikä ottanut kuritusta varteen. Kadonnut on totuus ja hävinnyt heidän suustansa. (Jeremia 7:28).

Profeetat ennustivat, että Kristus tulisi rakentamaan uudelleen pyhän ilmestysmajan, totuudelle perustettuna!

Näin sanoo Herra: Minä käännyn jälleen Siionin puoleen ja tulen asumaan Jerusalemin keskelle, ja Jerusalemia kutsutaan Uskolliseksi Kaupungiksi ja Herran Sebaotin vuorta Pyhäksi Vuoreksi (Sakarja 8:3).

Kristus tuli herättämään itselleen kansaa, joka rakastaisi totuutta ja vaeltaisi sen valossa ja saarnaisi sitä sen kokonaisuudessaan. Hänen pyhä vuorensa, jolle Uusi Jerusalem rakennetaan, kuuluu ainoastaan niille, jotka tuomitsevat epäjumalien palvonnan ja kaikki salaiset synnit. Sakarja profetoi, Näitä te tehkää: Puhukaa totta toinen toisellenne. Tuomitkaa porteissanne oikein, tuomitkaa rauhan tuomio (Sakarja 8:16).

Näinä viimeisinä päivinä Herramme on herättämässä pyhää kansaa, kaikesta petollisuudesta ja epärehellisyydestä vapaata! He tahtovat vaeltaa pyhässä Jumalan pelossa! He kieltäytyvät vaeltamasta tekopyhien ja huijareiden kanssa. He rakastavat jumalallista nuhtelua ja haluavat tulla Pyhän Hengen tutkivaan valoon. Jesaja profetoi, Ja valtaistuin vahvistetaan laupeudella, ja sillä istuu vakaasti Daavidin majassa tuomari, joka harrastaa oikeutta ja vanhurskautta ahkeroitsee (Jesaja 16:5).


Sydän kuin Daavidilla!


Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä (Sakarja 12:8).

Profeetat sanoivat, että Kristus rakentaisi majansa uudelleen, kuten Daavidin päivinä. Se, mitä tämä tarkoittaa, on sitä, että Jumalalla on näinä viimeisinä päivinä kansa, jolla on samanlainen sydän kuin Daavidilla oli totuuden sydän kohdistuneena Jumalaan! Sydän, jossa ei ole pimeää osaa ei salattua syntiä ei salaista himoa. Ja sisimmässään sellainen totuus, että kun synti havaitaan ja paljastetaan, se tunnustetaan heti ja hylätään.

Daavid sanoi, Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki (Psalmi 51:8,12). Ja myös, Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä avuksensa huutavat. Hän tekee, mitä häntä pelkääväiset halajavat, hän kuulee heidän huutonsa ja auttaa heitä (Psalmi 145:17,18).

Daavid vaati kuolinvuoteellaan poikaansa Salomoa seuraamaan hänen askeliaan vaelluksessa Herran kanssa, totuudessa, kaikella sydämellään! Jos sinun poikasi pitävät vaarin teistänsä, niin että vaeltavat minun edessäni uskollisesti, kaikesta sydämestänsä ja kaikesta sielustansa, niin on mies sinun suvustasi aina oleva Israelin valtaistuimella (1Kun. 2:4).

Helvetin riivaajien voimat korkeuksien vallat ja voimat eivät voi estää Jumalan päämäärää omistaa itselleen pyhä kansa, joka vaeltaa Hänen edessään totuudessa, kaikella sydämellään.


Jumalan viha on niitä varten,
jotka turmelevat totuuden
synnistä kiinni pitämällä!


Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut (Room. 1:18,19).

Kuinka surullista, että samaan aikaan, kun Kristus rakentaa itselleen pyhää, totuudelle perustettua kaupunkia valtavat joukot, mukaan lukien Kristuksen evankeliumin pappeja, vaihtavat totuutta valheeseen! Nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti (Room. 1:25).

Kun Pyhä Henki paljastaa synnin elämässä silloin Jumalan totuus asettaa sydämeen syytöksen. Kerta toisensa jälkeen Pyhä Henki kutsuu täydelliseen antautumiseen ja himon ja syvään juurtuneiden syntien hylkäämiseen. Hän ei milloinkaan lakkaa vaatimasta sisäiseltä ihmiseltä totuutta ja vanhurskautta!

Kun Pyhän Hengen syyllistämisestä ei välitetä, ja sydän pitää uppiniskaisesti kiinni himosta ja syvään juurtuneesta synnistä, on mahdollista tulla niin paatuneeksi, että Jumala luovuttaa sydämen valheelle! Paavali varoitti, Ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen (2Tess. 2:10-12). He hylkäsivät synnistä syyllistämisen ja halveksivat totuutta rakastaen mielihyvää ja ruokkien himojaan. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen (Room. 1:24).

Mikä on tämä valhe, jolle Jumala heidät antaa? Se on paheellinen, turmeltunut mieli, joka on kaikelle tuomiolle sokea. Se on niin synnin paaduttama sydän, että se on immuuni Jumalan pelolle! Se on kaiken hengellisen havaintokyvyn menetystä. Jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät (Room. 1:32).

Kristityn vaelluksessa, kun kristitty oli lähtemäisillään tulkin huoneesta, häntä käskettiin Odota.. kunnes olen näyttänyt sinulle vielä vähän, ja sen jälkeen voit mennä matkallesi. Mikä oli tuo näky, joka kristityn oli nähtävä, ennen kuin hänen sallittiin jatkaa matkaansa? Se oli epätoivon mies, joka istui rautahäkissä. Kristitty kysyi, Kuinka jouduit tähän tilaan? Vangittu epätoivon mies sanoi, Lopetin valvomisen ja raittiina olemisen. Annoin himoilleni vallan. Tein syntiä Sanan valoa vastaan ja Jumalan hyvyyttä vastaan. Saatoin Hengen murheelliseksi, ja Hän on mennyt. Kiusasin paholaista, ja hän on tullut luokseni. Olen paaduttanut sydämeni niin, etten voi katua.

Kuka on tämä rautahäkkiin lukittu epätoivon mies? Se on sellainen Jumalan mies tai nainen, joka yrittää jatkaa Jumalan tahdon tekemistä samalla, kun pitää yllä sydämessään jotain salaista turmelusta. Rautahäkki on sellaisten Jumalan palvelijoiden sisäisen paatumuksen kirous, jotka ovat vaientaneet sen pienen, hiljaisen äänen, ja jotka nyt jatkavat eteen päin avionrikkojina ja tekopyhinä ilman häpeän tunnetta. He eivät enää tiedä, kuinka hävetään. Rautahäkki symboloi tilaa, jossa tunteet ovat lakanneet pyhän Jumalan tuomiota kaikille niille, jotka ovat antautuneet lihansa himoille.


Pyhyydessä on kostavaa voimaa


On mahtava, kauhistuttava kosto, joka odottaa jokaista Jumalan palvelijaa, joka pilkkaa totuutta sekaantumalla himoihin. Jokaiselle Jumalan palvelijalle, joka vääntää Jumalan pyhyyden kieroon ihmisten silmien edessä, tullaan kostamaan.

Pyhyyden kostavaa voimaa todistettiin Nebon vuorella, missä Jumala kertoi Moosekselle, Nouse tänne... Ja sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi tykö... Koska te lankesitte uskottomuuteen minua kohtaan israelilaisten keskellä Meriban veden ääressä Kaadeksessa, Siinin erämaassa, kun ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten keskellä. Niin, sinä saat katsella sitä maata matkan päästä, mutta sinne sinä et pääse, siihen maahan, jonka minä annan israelilaisille (5Moos. 32:49-52).

Mooses oli toiminut ihmisten edessä sellaisella tavalla, että Jumalan korkeimman pyhyyden totuutta oli lyöty. Hän laittoi Jumalan näyttämään kansan edessä vähemmän pyhältä, kuin mitä Hän oikeasti oli. Se, että hän oli tunnettu ja kunnioitettu nöyryydestään ja pyhyydestään, teki kostosta niin vakavan. luvattuun maahan menivät monet sellaiset nuoret israelilaiset, jotka olivat tehneet syntiä paljon Moosesta pahemmilla tavoilla. Mutta Jumala kostaa ankarimmin niille, jotka on kutsuttu korottamaan Hänen pyhyyttään. Joille on paljon annettu, niiltä odotetaan paljon. Kuolleet kärpäset saavat voiteentekijän voiteen haisemaan pahalta. Niin ovat myös pienet tyhmyydet niissä, jotka ovat viisaan ja kunnioitetun maineessa (Saarnaaja 10:1, K.Syvännön VT:n käännösvirheistä-vihkosen mukaan).

Pyhyyden kostava voima tulee selkeästi palastetuksi myös kahden nuoren Herran papin tragediassa, Naadabin ja Abihun. He olivat olleet vuorella Mooseksen, Aaronin ja seitsemänkymmenen vanhimman kanssa. Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas... ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat... (2Moos. 24:9-11).

Nämä samat papit, jotka olivat todistaneet Jumalan kirkkauden ja läsnäolon sanoin kuvaamatonta kirkkautta, toivat vierasta tulta Herran eteen. Kaiken Israelin silmien heitä katsellessa, he pilkkasivat Jumalan pyhyyttä ja totuutta suhtautuivat kevyesti pyhän Jumalan tuomioihin ja varoituksiin ja silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä... (3Moos. 10:1,2).

Mooses muistutti heidän isäänsä Aaronia, että Jumala oli varoittanut heitä Hänen pyhyytensä kostavasta voimasta. Mooses sanoi Aaronille: Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan: Niissä, jotka ovat minua lähellä, minä osoitan pyhyyteni ja kaiken kansan edessä kirkkauteni (3Moos. 10:3).

Rakkaat, ei Jumala ole muuttunut! Me olemme Hänen pappejaan meidän on näytettävä kansan edessä, että Hän on pyhä, tai myös me tulemme kokemaan Hänen pyhyytensä kostavan voiman! Me elämme armon ajassa, mutta liian monet luulevat, että Uuden liiton aikaan kuuluu sellainen armo, että Jumala ei välitä salaisistakaan synneistämme. Väärin!

Ananias ja Safiira elivät armon peitteen alla. Mutta armon alla Jumala katsoo sydämeen ja kostaa sinne majoittuneen petollisuuden. He kiusasivat Pyhää Henkeä luulemalla, että he voisivat ujuttaa valheen Hänen kaikkinäkevän silmänsä alle. He kaatuivat maahan kuolleina Uuden testamentin helluntaiseurakunnassa, jossa saarnattiin iloa ja armoa. Jumala kosti pyhyytensä. Tämä pariskunta oli aikeissa viedä seurakuntaan hapatusta, joka olisi hapattanut koko taikinan. Jumala ei antanut yhdenkään pariskunnan tuossa seurakunnassa elää valheessa, palvoa ja palvella Häntä saatanallinen salaisuus sydämeen kätkettynä. Henki ei sallinut heidän puhua kielillä, todistaa, mennä maailmaan julistamaan Kristuksen evankeliumia, osoittamaan pyhää esimerkkiä, samalla, kun he pitivät kiinni salaisesta synnistä!

Paavali puhui hyvin selkeästi Jumalan pyhyyden kostavasta voimasta. Hän sanoi, Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet (1Tess. 4:3-6).


Kun totuus hylätään,
pääsee petos valtaan


On parasta, ettemme suhtaudu kevytmielisesti tähän mahtavaan varoitukseen pyhyyden kostavasta voimasta. Se on osoitettu uskonveljille, ja Paavali lisää, Joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin (jae 8).

Paavali ei siisti sanojaan! Sellainen Jumalan palvelija, joka on himon orja, jota kuljettaa paha himo, joka on sekaantunut minkälaiseen moraalittomuuteen tahansa on rikkoja ja pettäjä! Huijari! Pettäjä on sellainen, joka pettää teeskentelemällä valheellisesti hurskasta! Huijari, joka yrittää varastaa sitä, mitä hän himoitsee!

Eräs Jumalan seurakunnan pappi jätti kahdenkymmenen vuoden paimenen uransa ja neljännesvuosisadan vaimonsa ja muutti yhteen erään seurakuntansa naisen kanssa. Tällä naisella on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka eivät voi ymmärtää, kuinka saarnaaja, jonka he luulivat olevan pyhä, voi asua heidän äitinsä kanssa samalla, kun hän ei ole edes eronnut! Hän on pettänyt nuo lapset! Hän on alentanut Jumalan pyhyyden kaiken kansan edessä! Hän tulee kohtaamaan Jumalan pyhyyden kostavan voiman sen tähden, että polki totuuden maahan.

Hän on pettäjä, joka seisoo saarnatuolissa saarnaamassa iloa ja armoa, ja samalla yksityiselämässään ruokkii sieluaan pornolla!

Hän on pettäjä, joka seisoo sunnuntai-aamuna saarnatuolissa joskus jopa itkemässä antaa seurakunnalle itsestään pyhän miehen kuvan kun koko ajan, samalla, hänen sydämensä on täynnä petollisuutta. Hän on petollinen vaimoaan kohtaan! Hän pettää tuon naisen omaa aviomiestä! Hän pettää omia lapsiaan, niin kuin myös salaisen rakastajansa lapsia. Hän pettää seurakuntaa, kaupunkia, uskon taloutta. Hän suhtautuu kevytmielisesti Jumalan pyhän koston varoituksiin.

Se nainen on pettäjä, joka esiintyy ihmisten edessä suloisena, uskollisena ja puhtaana Jumalan naisena ja kuitenkin hänen sydämessään on himon lähde. Hän vuokraa saastaisia filmejä ja ravitsee himojaan. Tai hän jatkaa sitä, mitä hän kutsuu harmittomaksi suhteeksi.

Valtavat joukot Jumalan kansaa tulee pettäjiksi maailman edessä, koska tämän maailman himot ja pahuudet ovat hiipineet saastuttamaan ja turmelemaan heidän sydämensä ja mielensä. He menevät laumoittain teattereihin katselemaan kaikista pahimpia ja kurjimpia elokuvia, ja täyttävät silmänsä saatanallisilla kohtauksilla, jotka turmelevat sydämen kaikenlaisilla perversioilla. Noita perversioita tuodaan todella usein kristittyjen koteihin, ja nykyisin monet kokeilevat kiellettyjä ja vaarallisia leikkejä. Sitten he tulevat Jumalan huoneeseen ylistämään ja palvomaan kohotetuin käsin. Jotkut jopa tanssivat! Se on törkeää petosta! Paavali kustuu sitä veljien pettämiseksi!

Kaikista pahin pettäjä on pappi, joka silittelee syntiä saarnatuolissa, omassa sydämessään hallitsevan himon tähden! Hän haluaa hävittää saarnaajat, jotka huutavat syntiä vastaan, tuomiopäivän saarnaajina. Hän naureskelee jokaiselle saarnalle, jokaiselle kirjalle, armolle ja laupeudelle. Hän kertoo sinulle kaikista Jumalan suurten miesten synneistä ja epäonnistumisista saaden lohdutusta kaikesta siitä.


Paha muodonmuutos
seuraa totuuden hylkäämistä!


Paavali sanoi, että saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Se on mahdollista niille papeille, jotka halveksivat totuutta ja jotka on luovutettu sydäntensä pahuuksille, että he muuttuisivat vääriksi profeetoiksi ja saatanallisiksi valkeuden enkeleiksi. Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen (2Kor. 11:13-15). Nämä vanhurskaiksi tekeytyneet palvelijat ovat niitä, jotka esittelevät toista evankeliumia ja toista Jeesusta. Minä uskon, että sellaiset valkeuden enkelit tulevat pettämään. He tulevat tekemään ihmeitä. He huutavat Herra, Herra, mutta ovat vääryyden tekijöitä. Paavali varoitti tällaisesta petoksesta. Hän kirjoitti korinttolaisille, Minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte (2Kor. 11:3-4).

Totuus tekee vapaaksi, kun sitä etsitään ja siitä pidetään kiinni. Totuus tekee täysin vapaaksi! Mutta kun totuuden vaatimuksista ei välitetä, sydän kovettuu kovaksi kuin kivi ja Jumalan täytyy luovuttaa heidät heidän himoilleen. Silloin mikään ei estä täydellistä muodonmuutosta paholaisen lapseksi. Maan päällä ei ole suurempaa tuomiota!

---

Click here to go to World Challenge Pulpit Series multilingual site

 

Jumala haluaa sinun tuntevan Hänen äänensä


David Wilkerson
Huhtikuu 19, 1993
__________

Paholainen tekee kaiken voitavansa saadakseen äänensä kuuluviin tässä maailmassa. Sillä oli jopa otsaa keskeyttää kerran Jeesus, kun Herra puhui synagogassa:

Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti... Ja heidän synagoogassaan oli juuri silloin mies, jossa oli saastainen henki; ja se huusi sanoen: AMitä sinulla on meidän kansaamme tekemistä, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut meitä tuhoamaan? Minä tunnen sinut, kuka olet, sinä Jumalan Pyhä.@ Niin Jeesus nuhteli sitä sanoen: AVaikene ja lähde hänestä." (Mark. 1:21-26.)

Saatana käytti ihmisen ääntä ja huusi suureen ääneen. Sillä oli yksi ainoa tarkoitus - valaa pelkoa koko seurakuntaan! Se halusi, että jokainen sen äänen kuullessaan vapisisi pelosta - uskoisi, että sillä oli valtaa ja voimaa, jopa silloin, kun se heitettiin ulos. Pietari itse asiassa varoittaa viimeisten aikojen uskovia, että Saatana tulee heidän luokseen äänekkäästi huutaen ja yrittää aiheuttaa pelkoa: "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä." (1.Piet. 5:8.)

Tärkeää tässä on minun mielestäni tämä: Jos kerran saatana saa äänensä kuuluviin näinä viimeisinä aikoina ja osoittaa voimansa kadotettujen sielujen joukoille, kuinka paljon tärkeämpää onkaan Jumalan kansalle kuulla heidän Isänsä ääni? Et kai luule, että Herra istuu hiljaa saatanan mylviessä ympäri maailmaa - lausumatta itse sanaakaan? Ei koskaan! Jesaja sanoo: "Herra antaa kuulla äänensä voiman..." (Jes. 30:30.)

Aadamista ja Eevasta lähtien Jumala on puhunut ihmisille. Raamattu sanoo, että jo aivan alussa "he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa..." (1.Moos. 3:8). Aadam sanoi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa..." (jae 10). 1.Mooseksen Kirjasta lähtien läpi koko Uuden testamentinkin Jumala teki äänensä tunnetuksi kansalleen - Aabrahamille, Moosekselle, Kaalebille, Joosualle, Samuelille ja Daavidille, vanhurskaille kuninkaille ja tuomareille. Profeettojen kirjoissa näemme toistuvasti tämän johtolauseen: "Ja Jumala sanoi..." Jumalan ääni oli tuttu, ja sitä ymmärrettiin. Hän sai aina äänensä kuuluviin!

Jeesus vahvisti tämän Uudessa testamentissa ja käytti paimenta esimerkkinä Jumalasta: "...ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos. Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä. Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä." (Joh. 10:3-5.)

Jeesus sanoi Pilatukselle: "...Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni." (18:37.) Viesti meille on selvä: Jos sinussa on Jumalan Henki, silloin kuulet Hänen äänensä ja tunnet sen! Mutta me elämme aikoja, jolloin monet äänet kiinnittävät meidän huomiomme. Paavali varoitti: "Maailmassa on... monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä." (1.Kor. 14:10.)

Ehkä olet kokenut samaa kuin monet muut kristityt: Kun rukoilet, haluat kuulla Jumalan äänen ja tuntea sen, mieleesi tulvii kaikenlaisia ääniä. Saatat kummastella: "Miten pystyn erottamaan Jumalan äänen omasta lihastani? Miten voin olla varma, että Jumala puhuu eikä kiusaajahengen ääni?"

Seuraavassa selitän muutamia asioita, jotka uskon Jumalan antaneen minulle tästä Jumalan äänen kuulemista ja tuntemista koskevassa asiassa:


Jos elät synnissä, et ikinä kuule Jumalan ääntä!


Jos olet johonkin salaiseen syntiin kietoutunut, voit olla varma, ettet todella edes halua kuulla Jumalan ääntä. Se johtuu siitä, että tiedät jo entuudestaan, mitä Hän aikoo sinulle sanoa - etkä halua kuulla sitä!

Kun Aadam ja Eeva tekivät syntiä, se tuotti heille häpeän. Ja häpeän mukana tuli syyllisyys, pelko ja tuomio. Tätä häpeää kutsutaan Vanhassa testamentissa "alastomuudeksi" - ja alastomana oleminen merkitsi seisomista Jumalan edessä pelkkään syyllisyyteen puettuna.

Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: AMissä olet?@ Hän vastasi: AMinä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin." (1.Moos 3:9,10.)

Aadam kätkeytyi Jumalan ääneltä syyllisyytensä ja syntinsä häpeän vuoksi. Ja juuri siinä tilanteessa monet Jumalan kansasta ovat tänä päivänä - he pakoilevat, pelkäävät kuulla Jumalan puhetta!

Sinulla voi olla haaleita kristittyjä ystäviä, jotka eivät välitä tulla kanssasi kirkkoon. Kun aikoinaan tapasit heidät, he elivät huoletonta elämää. He tosiaan olivat syyllisyyden ja häpeän taakan painamia - mutta he eivät olleet valmiita luopumaan salatusta synnistään.

Kun toit heidät seurakuntaan mukanasi, Jumalan Sana tunkeutui heidän omaantuntoonsa. He tiesivät kuulevansa Jumalan äänen, joka kutsui heitä ja sanoi: "Missä sinä olet -mitä sinä teet?" Ja pelko kouraisi heidän sydäntään. Jeesuksen pyhä läsnäolo sai heidän syntinsä näyttämään todella pahalta - ja saman tien he juoksivat ulos kirkosta ja menivät piiloon!

Rakkaani, jos haluat kuulla Jumalan äänen, sinun on oltava valmis täydelliseen puhdistautumiseen. Sinun on oltava halukas siihen, että kaikki sinun syntisi paljastetaan ja heitetään pois!

Profeetta Jesaja näki mahtavan näyn Herrasta istumassa valtaistuimella korkeana ja ylhäisenä. Serafit seisoivat hänen ympärillään ja peittivät itsensä siivillään Jumalan pyhän läsnäolon tähden. He huusivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa." (Jes. 6:3).

Jumalan ääni oli niin mahtava, että se vavisutti temppeliä. Ja sen kuullessaan vanhurskas profeetti Jesaja lankesi kasvoilleen ja itki: "...Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." (jae 5.) Jesaja kauhustui syntinsä ja saastaisuutensa tuntien - koska Jumalan ääni oli puhdistava ääni!

Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu." (jakeet 6,7.)

Jesaja ei voinut kuulla Jumalan "johdattavaa ääntä" ennen kuin hän oli kuullut Hänen "puhdistavan äänensä". Johdatus ja ohjaus tulevat nimittäin vasta puhdistuksen jälkeen - sillä ellei sinua ole puhdistettu, et voi jatkaa matkaa Herran kanssa.

Kuitenkin tuhannet ja taas tuhannet Jumalan ihmiset kokoontuvat tänään kokouksiin saamaan pikaisen "kokopuhdistuksen" sanan Jumalalta. He haluavat profeetan, joka laskee kätensä heidän päällensä - ja kertoo heille, mitä heidän pitää tehdä, ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Suurin osa siitä, mitä he kuulevat, on kuitenkin imartelua: "Jumala tulee voimallisesti käyttämään sinua!" "Sinä olet oleva todistukseksi kansakunnille!" "Sinä saat siunauksen ja menestyksen!"

Miten monien näistä ihmisistä luulisit kokoontuvan näihin tilaisuuksiin, jos "tähtisaarnaaja" osoittaisi sormellaan heidän sydäntään ja antaisi heille puhdistavan Jumalan Sanan? "Sinä olet vielä saastainen - et ole koskaan luopunut salatusta synnistäsi. Sinulla ei ole minkäänlaista näkyä Jeesuksen pyhyydestä. Kuule Hänen ääntään - kadu!"

Jos haluat kuulla Jumalan johdattavan äänen, sinun on ensin oltava valmis siihen, että sielusi puhdistetaan ja salaiset syntisi pestään pois. Hänen Sanansa läpäisee omantuntosi ja paljastaa turmeluksen - vasta sitten Hän voi käyttää meitä!


Jesaja kuuli johdatuksen äänen vasta 
kuultuaan ensin puhdistavan äänen.


Saatuaan puhdistuksen Jesaja sai johdatuksen sanan Jumalalta:

Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: AKenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?@ Minä sanoin: AKatso, tässä minä olen, lähetä minut.@ Niin hän sanoi: AMene..." (Jes. 6:8,9.)

Miten innostuneita meistä tuleekaan puhdistuksen jälkeen! Kun olemme katuneet ja murtuneet, me rukoilemme: "Herra, sinä tiedät, että minut on puhdistettu, että kaikki syntini on pesty pois. Nyt minä olen valmis kuulemaan Sinun johdattavaa ääntäsi. Puhu palvelijallesi - sillä minä olen valmis tottelemaan!"

Mutta jos haluat johdatusta - jos luulet, että olet valmis tekemään sen, mitä Hän pyytää - saanen kysyä sinulta tämän: Oletko valmis julistamaan hämmentävä sanaa - valmis rankkaan työhön ja tulemaan torjutuksi - elämään uskossa vailla mitään takuita muusta lohdutuksesta kuin siitä, jonka Pyhä Henki antaa? Juuri näin Jesajalle tapahtui! Profeetta ilmoittautui vapaaehtoiseksi: "Lähetä minut, Herra." Ja Jumala lähetti hänet ankaraan, vaikeaan tehtävään!

Niin hän sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.' Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi." (Jes. 6:9,10.)

Jesajan sana ei ollut lainkaan imarteleva! Päinvastoin, se herätti ihmisissä vihaa ja epäsuosiota häntä kohtaan. Herra sanoi hänelle: "Mene ja paaduta ne, jotka kieltäytyvät kuulemasta minun puhettani. Sulje heidän silmänsä ja korvansa. Ja lopuksi vielä paaduta heidän sydämensä!"

Jos haluat tuntea Jumalan äänen, silloin sinun on oltava halukas kuulemaan kaikki, mitä Hän sanoo. Jumala ei koskaan sano: "Mene!" ennen kuin Hän ensin kysyy: "Kuka haluaa lähteä?" Hän tulee luoksesi ja kysyy: "Oletko valmis tekemään mitä vain, mitä minä käsken sinun tehdä - ja tekemään sen minun tavallani? Oletko valmis antamaan elämäsi alttiiksi?"

Kun rukoilin johdatusta pari vuotta sitten, Herra ilmoitti minulle selvästi: "Palaa takaisin New Yorkiin." Se oli minulle mahdottoman hankala käsky! Olin ollut valmis vetäytymään eläkkeelle. Olin suunnitellut kirjoittavani kirjoja ja saarnaavani joissakin valikoiduissa paikoissa. Ajattelin: "Herra, minä olen jo viettänyt siellä parhaat vuoteni. Anna minun hengähtää vähän!"

Aivan, me kyllä haluamme kuulla Jumalan äänen - mutta haluamme kuulla sen mahdollisimman mukavasti! Emme halua, että se vapisuttaa meitä. Mutta miksi Jumala antaisi meille johdatuksensa äänen, ellei Hän ole varma, että me tottelemme Häntä?

Aabraham oppi kuulemaan Jumalan ääntä tottelemalla ensin sitä, mitä hän kuuli - silloin, kun hän sen kuuli. Jumalan sana hänelle oli kovaa tekstiä: "Uhraa poikasi Iisak!" Aabraham toimi sen sanan mukaan - ja hänen kuuliaisuudestaan tuli hyväntuoksuinen aromi, joka kosketti koko maailmaa: "Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen." (1.Moos. 22:18.)


On yksi tärkeä syy, miksi niin monet 
uskovat eivät pysty tuntemaan tai 
ymmärtämään Jumalan ääntä.


Israelin johtajat tulivat Mooseksen luo ja sanoivat: "Miksi on meidän siis kuoleminen? Sillä... Jos me vielä kuulemme Herran, meidän Jumalamme, äänen, niin me kuolemme. Sillä kuka kaikesta lihasta on koskaan niinkuin me kuullut elävän Jumalan äänen puhuvan tulen keskeltä ja jäänyt henkiin? Astu siis esiin ja kuule kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme, sanoo; ja puhu sinä meille kaikki, mitä Herra, meidän Jumalamme, sinulle puhuu, niin me kuulemme ja teemme." (5.Moos. 5:25-27.)

Nämä miehet sanoivat Moosekselle: "Mene sinä Jumalan luo! Kuule sinä Hänen äänensä ja kerro meille, mitä Hän sanoo, niin me teemme sen." Mutta Mooses muistutti näitä johtomiehiä, että aikoinaan he olivat kaikki kuulleet Herran äänen itsekin: "Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä." (jae 4). Jumala oli puhunut heille henkilökohtaisesti - ja he olivat jääneet henkiin! Itse asiassa he olivat juuri samana iltana ennen nukkumaanmenoa myöntäneet: "... me olemme kuulleet hänen äänensä tulen keskeltä. Tänä päivänä me olemme nähneet, että Jumala voi puhua ihmisen kanssa, ja tämä jää kuitenkin henkiin." (jae 24.)

Ei, eivät nämä israelilaiset pelänneet kuulla Jumalan ääntä - he pelkäsivät sitä, mitä Hän aikoi heille sanoa! Se johtui siitä, että he pitivät yhä epäjumalia - kultaisia hiiriä, jotka he olivat tuoneet mukanaan Egyptistä. Jumala oli jo käskenyt heitä: "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa... Äläkä kumarra niitä äläkä palvele niitä..." (2.Moos. 20:3-5.) Ja nyt Hän sanoi heille: "Minä haluan teidän koko sydämenne. Luopukaa epäjumalistanne!"

Aamos puhui Jumalalle ja sanoi: "Toitteko te teurasuhreja ja ruokauhreja minulle erämaassa neljänäkymmenenä vuotena, te Israelin heimo? Te olette kantaneet kuningastanne Sikkutia ja Kijjunin-kuvianne, tähtijumalaanne, sitä, jonka te olette itsellenne tehneet." (Aam. 5:25,26.)

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että Israel aneli: "... ettei heille enää puhuttaisi: (sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä...)" (Hebr. 12:19,20). Tässä on asian ydin: Israelilaiset eivät kestäneet sitä, mitä Jumala oli heitä käskenyt - koska he eivät voineet sietää ajatusta, että he joutuisivat luopumaan kätketyistä epäjumalistaan ja salatuista synneistään! He ajattelivat: "Mooses on kiltti. Annetaan hänen puhua Jumalalle, ja sitten me kuuntelemme häntä. Hän on johtanut meitä kaikki nämä vuodet, eikä hän vieläkään ole löytänyt meidän kätkettyjä epäjumaliamme. Hän ei ole meille niin kova kuin Jumala!"

Ei! Jumala ei ole mikään hupiveikko, joka leikkii sanaleikkejä epäjumalia palvovien kristittyjen kanssa. Hän etsii läheisyyttä - Hän haluaa puhua elämämme pienimmällekin yksityiskohdalle. Ja Hän puhuu vain yksi tarkoitus mielessään - Hän haluaa omistaa meidän koko sydämemme! Hän haluaa tuhota kaikki epäjumalat ja puhdistaa kaiken synnin, että Hän voisi siunata, suosia ja palkita. Herra sanoi Israelista: "Jospa heillä olisi sellainen sydän, että he alati pelkäisivät minua ja noudattaisivat kaikkia minun käskyjäni, niin että he ja heidän lapsensa menestyisivät iankaikkisesti!" (5.Moos. 5:29.)


Jumalan ääntä ei voi kuulla, 
jos on riippuvainen ihmisen äänestä.


Israel ei voinut kuulla Jumalan ääntä, koska he kuuntelivat mieluummin ihmisen ääntä. Kysyn sinulta: Voiko tämä olla syy, miksi et pysty kuulemaan Hänen ääntään? Ehkä sinulla on epäjumala - joku julistaja, opettaja tai evankelista. Hän puhuu sinulle hyvistä asioista - parannuksesta, menestyksestä, uskosta ja siunauksista. Mutta hän ei kaiva sinun sydäntäsi ja etsi sieltä syntiä! Et halua, että sitä etsitäänkään; sinä haluat vain siunauksen - ja siksi kuuntelet hänen nauhojaan tuntikausiaan ja ahmit hänen julistustaan. Mutta sinä turvaudut ihmiseen Kristuksen asemesta!

Monet kristityt eivät nykyään voi kuulla Jumalan ääntä juuri siitä syystä, että he ovat saaneet oppinsa ihmiseltä. Raamattu puhuu tästä viimeisten aikojen pahimpana epäjumalanpaleluksena - hullaantumisesta vääriin oppeihin, vääriin opettajiin, sellaisten ihmisten opetuksiin, jotka eivät puhu sitä, minkä Jumala on ilmoittanut. En puhu näitä ihmisiä vastaan, vaan jumalanpilkkaa ja erehdystä vastaan - vääriä oppeja vastaan, jotka tunkeutuvat ihmisten sieluihin ja tuhoavat ne. Sellaisten oppien perässä juoksevat päätyvät lopulta puolisydämisyyteen, hämmennykseen, haaksirikkoon. Ja he menettävät Jumalan todellisen siunauksen ja suosion.

Jokaisen uskovan on aika mennä suoraan Herran luo ja kuulla Hänen ääntään - ilman ihmistä välittäjänä! Sinun on opittava kuulemaan Jumalan ääni itse. Aivan, Hänen Henkensä kaivaa, tutkii, tuomitsee, hoitaa. Mutta et koskaan tunne Hänen ääntään, ellei Hän ole saanut koko sinun sydäntäsi.

Haluan nyt puhua niille katuville, jäännöksen uskoville, jotka todella haluavat kuulla ja tuntea Herransa äänen:


Jumala haluaa, että Hänen pyhä kansansa 
nauttii joka päivä jatkuvasti Hänen äänensä 
kuulemisesta ja vuorovaikutuksesta!


Jumala haluaa puhua sinulle kuin istuisit päivällispöydässä Hänen kanssaan. Hän haluaa keskustella sinun kanssasi kasvotusten kaikista mahdollisista asioista. Raamattu sanoo: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." (Ilm. 3:20.)

Ne, jotka eivät vielä ole pelastuneet, käyttävät tätä jaetta usein väärin. Me puhumme Jeesuksesta, joka seisoo syntisen sydämen ovella ja pyytää päästä sisään. Ei - Kristus puhuu nimenomaan uskovalle! Asiayhteys osoittaa, että Kristus puhuu niille, jotka ovat pukeutuneet valkeuden (vanhurskauden) vaatteisiin, jotka ovat ostaneet tulessa puhdistettua kultaa, joiden silmät ovat voidellut ("nähdäkseen ilmestyksen"), joita rakastetaan, nuhdellaan ja kuritetaan (ks. jakeet 18 ja 19). Nämä ovat katuvia, pyhiä ihmisiä, jotka haluavat tulla tuntemaan Jumalan äänen!

Kun luin ja luin tämän luvun jaetta 20, kaksi sanaa tunki jatkuvasti tajuntaani: "Avaa ovi! Avaa ovi!" Ja Jumalan Henki puhui selvästi sydämeeni: "David, syy, miksi et ole kuullut minua niin kuin minä haluaisin, että minua kuultaisiin, on siinä, ettet ole hengessäsi täysin avoin kuulemaan!"

Mehän tiedämme opillis-teoreettisesti, että Jeesus asuu meidän sydämissämme. Silti useimmat meistä pitävät sydämessään pienen kolon, jota ei koskaan avata Herralle. Se on meidän sielumme olinpaikka, meidän olemuksemme ydin; se tekee meistä niitä ihmisiä, joita me olemme. Ja siitä nousevat meidän kaikki tunteemme.

Tämä on huone, jonne Jeesus tulee koputtamaan ja kutsumaan. Hän sanoo, että sinun ja Hänen välillään on suljettu ovi - jokin estää Häntä pääsemästä sisään. Tämä ovi on minun käsitykseni mukaan sitoumuksen vertauskuva - sen, jota monet kristityt eivät ole koskaan täysin tehneet. Useimmat uskovat rukoilevat: "Herra, en tarvitse muuta kuin vähän neuvoja, pari ohjaavaa sanaa - muistutuksen, että Sinä rakastat minua. Anna minun vain tietää, teenkö oikein vai väärin. Kulje edelläni ja avaa ovet!"

Mutta Jeesus vastaa meille: "Ellet halua minulta muuta kuin vähän ohjausta, voin lähettää profeettani antamaan sitä sinulle. Jos haluat vain tietää, minne mennä ja mitä tehdä, voin lähettää jonkun ja voin suodattaa kaiken hänen kauttaan. Mutta silloin jäät vaille minua!" Totuus on, että Jeesus haluaa enemmän. Hän haluaa läheisyytesi, syvimmät tunteesi - lukitun huoneesi. Hän haluaa istahtaa pöytään kanssasi ja kertoa kaiken, mitä Hänellä on sydämellään - puhua kanssasi kasvotusten. Hän haluaa olla läheisessä yhteydessä kanssasi. Hän sanoo sitä "päivälliseksi kahdelle"!

Ilmestyskirjan 3. luku on ihmeellinen kuva tästä. Se puhuu rakkaudesta ja läheisyydestä, jaetuista salaisuuksista, hellistä äänistä. Kristus sanoo tässä: "Haluan purkaa sydämeni sinulle. Haluan, että tulet tuntemaan minun tieni, niin että sinun ajatuksesi olisivat minun ajatuksiani. Haluan, että minun ääneni pääsee yhä syvemmälle sinun sydämeesi - kunnes sinun koko mielesi on Kristuksen mieli!" Hän seisoo ovella, kolkuttaa, pyytää sitoutumista - uskon askelta, joka sanoo, että avaat sydämesi, sielusi ja mielesi Hänelle. Tämä ei voi tapahtua tunteiden tai tuntemusten tasolla. Ei, sen on tapahduttava uskon vakaumuksen kautta, joka sanoo: "Jeesus, minä sitoudun Sinuun - en vastauksiin, en johdatukseen. Avaan koko minäni oven Sinulle!"

Ja kun Jeesus astuu sisään, Hän tuo ruokaa, leipää - toisin sanoen itsensä. Ja kun Hän ruokkii sinua, tulet täysin kylläiseksi!


Korkea Veisu maalaa kauniin kuvan 
ovesta sisään pyrkivästä Kristuksesta!


Korkeassa Veisussa kuvattu morsian sanoo:

Minä nukuin, mutta minun sydämeni valvoi. Kuule, rakkaani kolkuttaa: "Avaa minulle, siskoseni, armaani, kyyhkyseni, puhtoiseni. Sillä pääni on kastetta täynnä, kiharani yön pisaroita." (Kork.V. 5:2.)

Tämän jakeen sulhanen esikuvaa Jeesusta. Hän koputtaa morsiamensa oveen ja snoo: "Avaa minulle, rakkaani. Pääni on täynnä kastetta [siis: olen kärsinyt meidän rakkautemme tähden]." Morsian kuulee Hänen koputtavan, mutta morsian on jo nukkumassa. Hän rakastaa sulhastaan, mutta hän on liian väsynyt nousemaan ja avaamaan tälle oven.

Sitten tapahtuu jotain. Morsian sanoo: "Rakkaani pisti kätensä ovenreiästä sisään. Silloin minun sydämeni liikkui häntä kohden." (jae 4.) Itämailla rakennettiin tuohon aikaan ovet siten, että niissä oli pieni aukko. Tässä sulhanen haluaa niin kiihkeästi olla morsiamensa kanssa, että hän työntää kätensä aukosta ja yrittää avata lukon sisäpuolelta. Mutta jostain syystä se ei onnistu. Sen vuoksi hän katsoo aukosta morsiantaan - ja näkee tämän olevan vielä puoliunessa, silmät sikkarassa. Hän miettii: "Rakastaako hän todella minua? Miksei hän avaa minulle kiireesti ja riemuiten? Miksi minä olen niin innokas olemaan hänen kanssaan - eikä hän kuitenkaan välitä erityisemmin olla miniun kanssani?"

Tämä on juuri sitä, mitä Herra haluaa seurakunnaltaan! Hän haluaa, että odotamme ovella täynnä rakkautta - emme katso Häntä alta kulmain, kuin Hän ei olisikaan meidän sydämemme ainoa valittu! Haluavathan rakastuneet ihmisetkin olla kahdenkesken. Ja tämä kuvaa osoittaa Kristuksen mielen meitä kohtaan: Hän haluaa läheisyyttä meidän kanssamme niin kiihkeästi, että Hän kirjaimellisesti työntää kätensä ovenraosta ja yrittää avata oven. Minä kysyn silti sinulta - montako kertaa Jeesus on halunnut olla läheisessä yhteydessä sinuun, mutta sinä oletkin sulkenut Hänet ovesi ulkoupolelle?

Tässä kohtaa morsian nousee ja tuntee rakkaansa tuoksun (mirhan) oven kädensijasta: "Minä nousin avaamaan rakkaalleni, ja minun käteni tiukkuivat mirhaa, sormeni sulaa mirhaa salvan kädensijoihin." (jae 5.) Lopulta hän sanoo: "Minä avasin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kadonnut, mennyt menojaan. Hänen puhuessaan oli sieluni vallannut hämmennys. Minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt; minä huusin häntä, mutta ei hän minulle vastannut." (jae 6.) Sulhanen oli kadonnut! Hän rakasti yhä morsiantaan - mutta hänen käytöksensä tarkoitti: "Ei minun morsiameni rakasta minua kovin syvästi - hän pitää minua itsestään selvänä! Minun on vetäydyttävä pois hänen luotaan, kunnes hän oppii arvostamaan sitä, joka minä olen."

Joskus Herran on vetäydyttävä pois meistä tästä samasta syystä. Kun Hän tekee sen, Hän sanoo meille: "Haluan, että tulet etsimään minua kaikesta sydämestäsi. Minä haluan, että rakastat minua - kaipaat minua kaikella, mitä sinussa on!"

Äkkiä morsian tajuaa, että hän on väheksynyt sulhastaan. Siksi hän juoksee kaduille ja itkee: "Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret; jos löydätte rakkaani, mitä hänelle sanotte? Sanokaa, että olen rakkaudesta sairas (pyörtymäisilläni kaipauksen tähden)" (jae 8.) Hän kertoo kaikille: "Hän on pelkkää suloisuutta..." (jae 16.)

Tämä on kuva heräävästä seurakunnasta - joka havahtuu ja huomaa kaipaavansa ja tarvitsevansa Kristusta! Ihmiset, jotka halajavat Sulhasta, seisovat jo valmiina ovella, kun Jeesus koputtaa. He ovat valmiita, käsi ovenrivalla, avaamaan Hänelle päästäkseen Hänen läheisyyteensä!

Meidän on tämän Raamatunkohdan morsiamen tavoin herättävä huomaamaan, kuka Jeesus meille on. Meidän on sanottava kuten morsiankin: "Siinä on minun rakkaani, minun elämäni. En kestä ilman Häntä!" Oletko koskaan avannut sydämesi ovea Jeesuksen rakastavalle läheisyydelle? Etkö ole vielä päästänyt Sulhasta sisään? Avaa sielusi ja mielesi Kristukselle ja luota siihen, että Hän astuu sisään. Anna Hänen olla elämän lähteesi, kaikkesi. Ja usko, mitä Hän on sanonut: "Minä astun sisään - ja minä syön päivällistä sinun kanssasi!" (ks. Ilm. 3:20.)

Kun Hän on läsnä, sulkeudu kammioosi Hänen kanssaan kahden, niin opit tuntemaan Hänet - Hänen tuoksunsa, Hänen tapansa, Hänen sydämensä. Ja opit tuntemaan Hänen äänensä - Hänen, joka rakastaa sinua niin paljon, että jatkaa koputtamista ja pyytelee päästä lähellesi. Ota Hänet vastaan - ja opit tuntemaan Hänen äänensä!

--

Click here to go to World Challenge Pulpit Series multilingual site

Minä annan teille levon! 


David Wilkerson
Toukokuu 15, 1995
__________

Jumala on luvannut kansalleen ihanan ja käsittämättömän levon, jossa on rauha ja turvallisuus sielulle. Herra tarjosi tätä ihmeellistä lepoa Israelin lapsille. Se merkitsi elämää täynnä iloa ja voittoa - elämää ilman pelkoa, syyllisyyttä tai tuomiota. Mutta Kristuksen aikaan saakka yksikään uskovien sukupolvi ei koskaan täysin vaeltanut tässä siunatussa lupauksessa. Raamattu sanoo selvästi, että he eivät koskaan saavuttaneet sitä epäuskonsa tähden!

"...he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä" (Hebr. 3:19).

Epäuskonsa tähden Jumalan kansa eli elämäänsä täynnä kurjuutta, epäilystä, pelkoa, levottomuutta. He menettivät luvatun levon kuninkaiden ja profeettojen ajanjakson aikana. Jumala tarjosi sitä myös Daavidin sukupolvelle, mutta hekään eivät tulleet siihen: Jokaisessa sukupolvessa se torjuttiin - koskaan sitä myöntämättä, milloinkaan sitä ymmärtämättä.

Lukiessamme Hebr. 4:ttä, löydämme tämän ihmeellisen uskon elämän olevan yhä perimättä:

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva" (4:9).

Kuitenkin tämä kohta lisää myös: ... muutamat pääsevät siihen... (jae 6).


Rukoukseni on, että tänään voit
astua siihen lepoon, joka Jumalalla on sina varten!


Raamattu kehottaa nykypäivän uskovia varoittaen:

"Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle" (Hebr. 4:1).

Harvat uskovat ovat astuneet tähän luvattuun lepoon. Myös toisin: monet ovat monien opintuulien viskelemiä. Tuhannet ja taas tuhannet väittävät olevansa Jumalan Hengellä täytettyjä - kuitenkin monet ovat levottomia, epäilysten täyttämiä, ilman varmuutta Kristuksessa.

Niin kauan kun nämä uskovat ovat uskovien ystäviensä ympäröimiä ja kaikki menee hyvin, he voivat puhua luottavaisesti vaeltamisesta voitossa. Mutta kun vihollinen puhaltaa julman vastoinkäymisen tuulensa heidän ylleen, heitä viskellään edes takaisin ilman, että heillä on voimaa vastustaa. Monet ovat kiusauksen musertamia. He lankeavat - ja jälkeenpäin he ovat syyllisyyden ja häpeän murskaamia, ihmetellen, ovatko edes pelastettuja. He joutuvat erilleen täysin - vastoinkäymisten tuhoamiksi!

Joissakin seurakunnissa voittoa mitataan lihallisilla manifestaatioilla. Eräs pariskunta jätti seurakuntamme muutama vuosi sitten, koska - sanojensa mukaan: "Te ette tiedä, kuinka 'huutaa'". He sanoivat, että heidän edellisessä seurakunnassa "huudettiin" palvelusten aikana, joskus kolme - neljä tuntia. Ihmiset tanssivat ympäriinsä ja huusivat keuhkojensa koko voimalla.

Ongelma oli siinä, että tämä pari oli koukussa pornografiaan. Usein palveluksen jälkeen he viettivät iltapäivän halvassa pornoteatterissa. Sitten he tulivat takaisin iltapalvelukseen koettaakseen "huutaa ulos" epäilyksensä ja vaientaa omantuntonsa. Heidän Kristuksessa olemisensa perustui täysin heidän tunteisiinsa ja eriskummalliseen tekojen ajatukseen.

Tosiasia on, että hyvin harvalla uskovalla on käsitys siitä, mitä merkitsee levätä pelastuksessaan. He eivät omista sitä vuorenvarmaa rauhaa ja turvallisuutta, joka on jokaisen uskovan ulottuvilla Jeesuksessa Kristuksessa, joka voi viedä heidät läpi minkä tahansa myrskyn. Sen sijaan he ovat tuskallisen pelon ja tuomion lamaannuttamia ja he käyvät yhdestä äärimmäisyydestä toiseen: yhtenä hetkenä he ovat ilosta ylitsevuotavia, varmoja taivasosuudestaan, todistaen rohkeasti. Seuraavana he ovat allapäin - apeana pienestäkin epäonnistumisesta.

Sellaiset uskovat elävät hyvänolontunteiden mukaan. He perustavat turvallisuutensa Kristuksessa siihen, kuinka "hyviä" he voivat olla - kuinka uskollisia he ovat noudattamaan Jumalan Sanaa, tai kuinka paljon voittoa he voivat saavuttaa panemalla pois jonkin helmasynnin.

Tämä on osasyy siihen, miksi niin moni uskova päätyy luopumukseen. Heidän uskonsa on juurtunut ja perustunut tunteisiin ennemmin kuin ikuiseen Jumalan Sanaan. Heillä ei ole lujaa totuuden perustusta kasvaakseen uskossaan. He eivät ole koskaan kunnolla - ajan kanssa - käsittäneet Jeesuksen Kristuksen ristin merkitystä ja sen voittoa!

Kysyn sinulta: oletko koskaan luopunut? Oletko koskaan tullut kylmäksi Herraa kohtaan, lakannut käymässä seurakunnassa, haluten käydä omaa tietäsi? Saanhan kertoa, miksi niin tapahtui: luovuit, koska et täysin ymmärtänyt, kuinka viedä sielusi lepoon! Et koskaan ymmärtänyt mitä merkitsee olla hyväksytty Jeesuksessa Kristuksessa - luottaa Hänen vanhurskauteensa eikä omaasi.

Jeesus sanoi: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä." (Matt. 11:28-30).

Kristus sanoo meille hyvin selkeästi: "Älä yritä vaeltaa kanssani ennen kuin sinulla on lepo sielullasi!"

Ellei sinulla ole tätä lepoa - tätä ihmeellistä luottamusta siihen, mitä Jumalan Sana sanoo Jeesuksen tehneen sinun vuoksesi - Hänen ikeensä ei tule olemaan helppo tai kevyt. Päinvastoin tulet kuluttamaan aikaasi yrittäen lihassa miellyttää Jumalaa. Tulet kuumasta kylmäksi - eläen turhan epäilyksen ja häpeän kanssa!


Uskon, että avain
on näissä sanoissa:
"Oppikaa minusta!"


Jeesus puhuu tässä oppimisen kurinalaisuudesta, kuka Hän on ja mitä Hän täytti ristillä. Hän sanoo: "Sinulla täytyy olla tieto siitä, mitä minä olen tehnyt puolestasi. Sitten, kun sielusi on levossa, voit ottaa ikeeni. Niin, opi minusta!"

Kuitenkaan emme halua tällaista kurinalaisuutta. Haluamme helpon tien! Olemme kuin koululapset, jotka haluavat olla leikkikentällä mieluummin kuin mennä luokkaan. Kulutamme vuosia totuttaaksemme itsemme kuriin tullaksemme tohtoriksi, sairaanhoitajaksi, palvelijaksi, opettajaksi. Tiedämme, että mikä tahansa ura tai kutsumus vaatii paljon opiskelua ja voimavaroja. Mutta kun kysymyksessä on itse asiassa Jeesuksen palveleminen, valitsemme tyhjäpäisyyden! Seuraamme Häntä hengellisinä tolvanoina.

Tänään ehkä todistat: "Luen Raamattuani ja rukoilen vähän joka päivä. Taistelen elämässäni ja kotonani. Yritän kovasti tulla paremmaksi!"

Rakas pyhä, salli minun sanoa suoraan: tuo ei riitä! Mikään noista asioista ei varjele sinua tulevassa myrskyssä. Ei riitä yrittää kovasti, tehdä lupauksia Jumalalle, kilvoitella ja ponnistella tullakseen paremmaksi. Ei riitä, kun sanoo: "Olen ahkerampi kuin ennen". Ei - sen kaiken vuoro tulee vasta sen ilmestyksen jälkeen, mitä Jeesus teki puolestasi ristillä!

Meissä jokaisessa pitäisi kuulua rukouksen huuto: "Oi Jeesus, Sinun Sanasi sanoo, että voin elää täydellisessä levossa, rauhassa ja turvallisuudessa. Minun ei tarvitse ponnistella lihassa tai elää ylös-alas -tilassa epäilysten ja pelon valtaamana. Olet antanut minulle lupauksen elämästä levossa."

"Mutta minulla ei ole tuota lepoa! Elämäni on täysin päinvastaista - jatkuvassa levottomuudessa ilman pysyvää rauhaa, aina epävarmana. Oi Herra, tahdon Sinun leposi! Kaipaan sitä joka solullani (kaikella minussa). Opeta minulle Henkesi kautta kuinka tulla lepoosi!"

Tiedän vain yhden tien tulla tähän lepoon. Tämä on se totuus - jos se ymmärretään ja myönnetään - joka tulee ohjaamaan sinut ihanimpaan rauhaan ja turvallisuuteen tässä ajassa. Se on se perustavaa laatua oleva totuus, jolla kaikki muu rakentuu.

Tämä totuus on vanhurskauttamisoppi uskon kautta! Se on se totuus, joka lopettaa kaikki epävarmuuden hyökkäykset. Ja se on totuus, joka sinun tulee ymmärtää, jos toivot tulevasi lepoon, jota Jeesus tarjoaa. Meidän täytyy tietää, mitä merkitsee olla vanhurskautettu uskon kautta Jeesuksen työhön!

Voin vain koskettaa tämän ihmeellisen, suurenmoisen opin pääkohtia. Kuitenkin uskon, että Jumala haluaa johdattaa seurakuntansa syvemmälle tähän jumalalliseen totuuteen - antaakseen meille perustavaa laatua olevan voiman, joka pitää meidät pystyssä tulevina päivinä.

Kuitenkin on valitettavaa, että kun mainitset sanan "oppi" monille uskoville, he kääntävät päänsä. He sanovat: "En halua kuulla kaikkea tuota syvää ja raskasta asiaa. Anna minulle vain Jeesus!" Kuitenkin se, mitä he todella tarkoittavat on: "En halua viettää aikaani tai kurinalaisuutta oppiakseni, mitä Jeesus teki ristillä."

Liian monet uskovat tulevat vain tunteenomaisesti tuntemaan ristin eivätkä koskaan todella opi sitä. Olen kuullut monien saarnaajien puhuvan tunteenomaisia kuvauksia Jeesuksesta ristillä - Hänelle annetuista lyönneistä, piikkikruunusta Hänen päässään, Hänen käsiensä läpi lyödyistä nauloista. Mutta uskon, että ristin saarna on paljon enemmän kuin tämä: se on saarna ristin voitosta! Kyse on siitä, mitä Jeesus teki siellä koko ihmiskunnan puolesta.

Niille, jotka haluavat "oppia Hänestä" - jotka haluavat ymmärtää Jeesuksen ihmeellisen työn Golgatalla - yritän selittää niin yksinkertaisesti kuin mahdollista tätä käsitettä: vanhurskauttamista uskon kautta:


Mitä merkitsee olla
vanhurskautettuna Jumalan edessä?


Kaksi asiaa liittyy vanhurskautukseemme Jeesuksen Kristuksen ristin kautta:

Ensinnä meillä on anteeksianto kaikista synneistämme. Kun Jeesus meni ristille, Hänen verensä puhdisti meidät kaikesta syyllisyydestä ja vääryydestä. Toiseksi Jumala hyväksyy meidät vanhurskaina Kristuksessa, uskon kautta. Tämä merkitsee sitä, että Jumala hyväksyy meidät - ei meidän töidemme tai minkään hyvien tekojemme tähden, vaan sen ansion tähden, jonka Jeesus yksin teki ristillä.

"Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa" (Room. 8:33).

Kuitenkin, kun teemme syntiä, meitä syyttää kaksi väkevää voimaa. Ensimmäinen on saatana, jota Raamattu nimittää syyttäjäksi: "joka yöt ja päivät syytti heitä (meitä) meidän Jumalamme edessä" (Ilm 12:10).

Juuri nyt lukiessasi tätä sanomaa, paholainen seisoo Taivaallisen Isän edessä syyttäen sinua jokaisesta tuoreesta epäonnistumisesta, jokaisesta uudelleen tehdystä synnistä. Hän tuo esiin listan kaikista vajavaisuuksista joko sanoin tai teoin, vaatien Jumalaa: "Jos Sinä olet pyhä, silloin Sinun täytyy tehdä tälle jotakin. Jos on mitään oikeutta Sinussa, tulet tuomitsemaan tämän ihmisen syntinsä takia. Sinun täytyy tuomita hänet samaan helvettiin, johon olet tuominnut minut ylpeyteni tähden!"

Enimmän aikaa paholaisella on hyvät argumentit. Hänellä on oikeus syyttää sinua, koska olet syytetty - teit syntiä, olit tottelematon. Ja tämä johtaa toiseen väkevään voimaan, joka syyttää sinua: sinun omatuntosi.

"... kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -.." (Room. 2:15).

Seisot Jumalan edessä pää painuneena, koska tiedät, että sinut tavattiin itse teosta. Omatuntosi sanoo sinulle: "Olen syyllinen Jumalan edessä."

Jumala ei myöskään kiellä syytöstämme, koska Hän ei voi valehdella. Hän ei koskaan näe meitä viattomina - koska olemme selvästi syyllisiä Hänen edessään, kiinni saatuina synnin verkossa. Vanhurskauttamisellamme ei todellakaan ole mitään tekemistä viattomuutemme kanssa. Kun Jumala antaa meille anteeksi ristin tähden, se on syyllisille lainrikkojille. Hän ei koskaan puolustele meitä; pikemminkin Hän antaa meille anteeksi - pyyhkien pois syntimme yksin armostaan ja laupeudestaan.

Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä enää sinun syntejäsi muista (Jes. 43:25).

...sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa (Jes. 38:17).

Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen (Miika 7:19).

Jumala antaa meille anteeksi Jeesuksen Kristuksen veren tähden. Ja tämä anteeksiantamus on täysin ansaitsematon. Me ansaitsemme helvetin, tuomion ja kirouksen - mutta Jeesus otti kaikki syntimme päällensä ristillä ja sovitti meidät täydellisesti.

Kuvittelepa itsesi Jumalan istuimen eteen juuri nyt. Seisot siellä ilman puolustusta, ilman alibia. Saatana on paikalla laillisena syyttäjänäsi lukien syytelistaa - tuoden esiin ajat, paikat, tapahtumat, jokaisen hävettävän yksityiskohdan. Hän tekee syytöksiä ylpeydestä, rukoilemattomuudesta, himoitsevuudesta, uskottomuudesta. Ja sydämesi kurittaa sinua - koska sinun täytyy myöntää: "Kyllä, minä se olin. Tein sen kaiken!"

Tilanteesi näyttää toivottomalta. Tiedät, että Jumalan silmät ovat liian pyhät katsomaan syntiä ja Hänen oikeudenmukaisuutensa vaatii, että maksat rikoksistasi Hänen pyhyyttään vastaan. Olet avuton.

Mutta äkkiä tulee paikalle Lakimiehesi, Asianajajasi. Hän ojentaa esille naulojen haavoittamat kätensä sinulle - ja tiedät, että jotakin on tapahtumassa! Hän hymyilee ja kuiskaa: "Älä pelkää - mikään noista syytöksistä ei kestä. Tulet kävelemään tästä oikeussalista vapaana ja täysin anteeksi saaneena. Kun olen lopettanut, syyttäjälläsi ei ole yhtään syytöstä sinua vastaan!"

Parhainta on se, että asianajajasi kertoo sinulle, että Hän on adoptoinut sinut! Hän ajaa asiaasi, tapaustasi veljenäsi. Sitten Hän kertoo sinulle, että Hän on Tuomarin Poika - ja niin sinä kuulut Tuomarin perheeseen samalla!

Mutta edelleen on oikeuden asia jäljellä. Entä syytökset sinua vastaan? Kuuntelet täydellisen ihmetyksen vallassa Asianajajasi käsitellessä tapaustasi:

"(Arvoisa) Tuomari, tiedätte, että täytin lain eläen synnittömän elämän. Ja sitten otin tämän henkilön paikan ottaen kaiken hänen rikoksensa rangaistuksen päälleni. Näiden naulojen lävistämien käsieni ja haavoitetun kylkeni kautta tuli veri esiin pyyhkien kaikki hänen rikkomuksensa. Kaikki nämä syytökset ja vaatimukset, jotka olet kuullut, on laitettu Minun tiliini. Ja maksoin rangaistuksen hinnan kaikista niistä."

"Saatana, sinulla ei ole perusteita syyttää Minun lastani. Kaikki hänen syntinsä on pantu Minun tiliini ja olen antanut ne kaikki. Hän ei ole syyllinen - koska hänen uskonsa Minun uhrini voittoon antaa hänelle täyden, täydellisen anteeksiantamuksen. Sinulla ei ole mahdollisuutta!"

Kun paholainen puikkii ulos Jumalan oikeudesta, voit kuulla siunatun Herran huutavan:

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa (Room. 8:33).


Ensimmäinen osa vanhurskauttamista on
syntien anteeksiantamus armosta -
ja toinen osa on hyväksyminen
Jumalan rakkaaksi!


Paavali antaa meille listan niistä väärämielisistä, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa:

Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1. Kor. 6:9-10).

Mutta sitten apostoli jatkaa:

Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä (jae 11).

Kuinka tällaiset ihmiset, jotka olivat pelastettuja tuollaisista kauheista synneistä, tulivat vanhurskaiksi Jumalan edessä? Mitä heille tapahtui, etteivät he olleet enää pahoja vaan pikemminkin Jumalan hyväksymiä?

Ensinnä, Jumala ei katso henkilöön - ei kuninkaaseen, kuningattareen, presidenttiin tai pääministeriin. Häneen ei vaikuta ihmiskunnia.

Toiseksi Jumala ei hurmaudu mihinkään hyvyyteen meissä. Pitkät rukoukset, paastoaminen, kymmenysten antaminen, Raamatun tutkiskelu, hyväntekeväisyys - mikään näistä ei tee meistä vanhurskaita tai hyväksyttäviä Jumalan edessä. Jopa meidän "hyvä" lihamme - hyvä luonne, puheemme, ajatuksemme ja tekomme - ovat löyhkää Hänen sieraimissaan, jos niitä käytetään oman vanhurskautemme puolustukseksi.

Mutta harvat meistä näyttävät uskovan tähän. Esimerkiksi: kun ensimmäisen kerran tulimme uskoon Kristukseen, uskoimme, että syntimme oli annettu anteeksi. Uskoimme, että olemme hyväksyttyjä, että voisimme panna pois kaiken epäilyksen ja pelon. Saatoimme sanoa: "Olen pelastettu yksin uskosta siihen, mitä Jeesus teki puolestani ristillä!"

Mutta sitten kun kävimme eteenpäin vaelluksessamme Jeesuksen kanssa, tuoreet tottelemattomuuden teot kohtasivat meidät. Syntimme murskasi meidät ja menetimme pian näkymme rististä. Yritimme pystyttää omaa vanhurskauttamme - voittaaksemme jälleen Jumalan suosion - yrittämällä kovemmin ensi kerralla. Mutta elämämme muuttui painajaismaiseksi synnin ja sen tunnustamisen oravanpyöräksi.

Jopa tänään meillä on ajatus, että aina kun lankeamme, meidän täytyy lepyttää Jumalaa. Itkemme kyynelvirtoja ja lupaamme: "En tee sitä enää, Herra." Niin sitten laulamme tuota gospellaulua, jota niin halveksin: "Anna minulle anteeksi, Herra, ja koettele minua vielä ..."

Toimimme ikään kuin yrittämällä kovemmin lihassa voisimme pelastua! Ajattelemme, että jos voisimme uudistaa lihamme, Jumala olisi tyytyväinen. Silloin toimimme jatkuvasti vanhan ihmisemme mukaan muokaten sitä voitolliseen kristilliseen elämään. Mutta niin ei ikinä tapahdu!

Näethän, kun Jeesus meni ristille, Hän ristiinnaulitsi "vanhan ihmisemme." Ja tuo vanha lihallinen ihminen on pyyhitty pois Jumalan silmissä. Sen sijaan on vain yksi Ihminen jäljellä - vain Yksi, johon Jumala mielistyy - ja se on Hänen Poikansa. Kun Jeesus täytti työnsä maan päällä ja istui Isän oikealle puolelle, Jumala sanoi: "Tästä lähtien tunnustan vain yhden Ihmisen, vain yhden vanhurskauden. Jokaisen, joka tulee luokseni, täytyy tulla Hänen kauttaan - Poikani kautta. Kaikki, jotka olisivat vanhurskaita, täytyy hyväksyä Hänen vanhurskautensa, eikä mitään muuta!"

Olemme hyväksyttyjä Jumalan silmissä vain uskomalla Kristukseen ja Hänen työhönsä:

... hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus (Ef. 1:6).

Näetkö, kuinka tärkeätä on olla Jeesuksessa - tulla Hänen luokseen nopeasti, kun lankeat? Sinun täytyy oppia juoksemaan Hänen luokseen rukoillen: "Jeesus, olen langennut, pettänyt Sinut! En osaa tätä. Ei merkitse se, mitä teen, Isä ei koskaan tunnusta minua - paitsi jos tulen Hänen luokseen Sinussa. Veresi on ainoa puolustukseni!"

Jotkut kristityt voivat vastata: "Mutta maksoin korkean hinnan saavuttamastani voitosta. Olen käynyt suuren tuskan ja ahdistuksen läpi. Paastosin, rukoilin, hammasta purren. Olen kuolettanut helmasyntini. Olen onnistuneesti pannut pois kaikki himoni ja synnilliset haluni."

"Mutta nyt pyydät minua heittämään pois kaiken tämän ja sanomaan sitä sonnaksi? Onko kuuliaisuuden yritykseni minkään arvoinen Jumalalle? Pitääkö hän kaikkea vanhurskauttani, kaikkia kovia töitäni saastaisina rätteinä?"

Kyllä! Se on kaikki haisevaa lihaa - eikä mikään siitä kestä Hänen edessään. Sillä ei ole merkitystä, mitä olet valloittanut. Vanhurskautesi ei koskaan toimi hyväksymisen välineenä. On olemassa vain yksi vanhurskaus - ja se on Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus! Yksin ihmisvoimin saavutettu vanhurskaus ja voitto on vain hetken kestävä. Sitä seuraa pian epäonnistuminen.

...sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle (Room 10:3).

Paavali sanoo: "Nämä ihmiset eivät ole luovuttaneet omissa teoissaan. He yhä ponnistelevat lihassa miellyttääkseen Jumalaa!"

Ainoa tie päästä Jumalan armoon on myöntää totuus: "Minun lihassani ei ole mitään hyvää, mikään hyvissä töissäni ei ansaitse pelastustani. En voi tulla vanhurskaaksi millään omalla voimallani saavutettavalla. Vanhurskauteni on Kristus yksin!" Paavali puhuu vanhurskauden lahjasta:

... ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta (Room 5:17).

Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. (2. Kor. 5:21).

Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra". (1. Kor. 1:30-31). Ainoa, josta voimme kerskata, on Jeesus - ja Hänen suuri työnsä meidän edestämme!

Jeremia näki ennalta Kristuksen ristin voiton. Hän julisti:

Niinä päivinä Juuda pelastetaan, ja Jerusalem asuu turvassa, ja tämä on se nimi, jolla sitä kutsutan: Herra, meidän vanhurskautemme (Jer. 33:16).

Profeetta näki eteenpäin meidän aikaamme - uskovien ruumiiseen, joka tulisi elämään suuressa uskon varmuudessa. Hän sanoi: "Jumalan Vesa tulee pian esiin. Ja Hänen uhrinsa kautta nousee kansa, joka elää varmuudessa ja rauhassa, koska he voivat sanoa: 'Herra on minun vanhurskauteni.'"

Rakkaani, vanhurskautus uskon kautta on nöyryyttävin asia maailmassa. On kovaa nähdä, että Jumala ei hyväksy lihaamme - että meidän täytyy panna pois jatkuvat ponnistelumme ja levätä Jeesuksen kuuliaisuudessa. Meidän täytyy todellakin meidän täytyy oppia riippumaan täysin Kristuksessa kuuliaisuuden voimaksi.

Kun Paavali ensimmäisen kerran toi esiin tämän totuuden, se ravisteli seurakuntaa. Se oli uskomaton uutinen tuohon aikaan. Tosiasiassa jotkut teologit vastasivat: "Jos olen saanut anteeksi - jos Jumala on niin armollinen antamaan minulle anteeksi uskon kautta - niin anna minun sitten tehdä syntiä yhä enemmän, jotta Jumala voi nauttia antamalla minulle enemmän armoa!"

Mutta Paavali kysyi: Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? (Room. 6:1) Hänen vastauksensa: Pois se!... Nuo miehet eivät ymmärtäneet evankeliumia. Ristin tähden Jumala piti kaikkea vanhan lihamme tekemää poisheitettävänä.

Uskon, että Paavali sanoo: "Miksi kukaan uskova, joka on vapautettu tällaisesta kuolleesta ihmisestä, mennä takaisin ja herättää ruumiin kuolleista? Miksi mennä takaisin syntielämään, kun Jumala haluaa antaa sinulle turvallisuuden ja rauhan - ottaa pois kaiken epäilyksen ja tuomion? Nyt ristin tähden voit palvella Jumalaa iloiten ja riemuiten. Voit olla Hänelle kuuliainen uudessa sitoumuksessa, jota kutsutaan rakkaudeksi."

Kysyt: "Tuleeko meidän yksinkertaisesti ottaa Jeesuksen vanhurskaus uskon kautta?" Kyllä, ehdottomasti! Siitä kristillisessä vaelluksessa on kysymys. Se on lepoa uskon kautta siinä, minkä Jeesus on aikaansaanut, täyttänyt!

Vanha ihmisemme on kuollut ja uusi ihminen on Jeesus. Kun panemme luottamuksemme Häneen, Jumala hyväksyy meidät täysin. Hän pitää meitä vanhurskaina, kätkettyinä Hänen rakkaan Poikansa helmaan. Niinpä aina kun lankeat, juokse nopeasti Lakimiehesi, Asianajajasi luokse. Tunnusta epäonnistumisesi Hänelle ja lepää Hänen vanhurskaudessaan.

Voit kysyä: "Eikö hyvillä teoilla ole mitään virkaa tässä opissa?" Tottakai on - mutta tässä asemassa: Hyvät työt eivät voi pelastaa sinua, vanhurskauttaa sinua tai tehdä sinua oikeamieliseksi tai hyväksyttäväksi Jumalalle. Ainoa, mikä pelastaa on uskosi siihen, minkä Jeesus teki!"

Ja mitä Hän teki? Hän pelasti sinut, antoi sinulle anteeksi ja hyväksyi sinut rakkaakseen - syyläisenä, synneissä, epäonnistumisissa ja kaikessa. Jumala näkee sinut nyt vain Jeesuksessa Kristuksessa - ja siksi meidän täytyy tulla Vapahtajamme luokse joka kerta kun lankeamme. Veri, joka antoi meille anteeksi ja puhdisti meidät ensi kerralla Jeesuksen luokse tullessamme, on se sama veri, joka edelleen samoin pitää meidät pystyssä kunnes Hän tulee.

Kuitenkin tämän varmuuden mukana tulee korkeampi sitoumus. Tämä on, että meidän täytyy tehdä kaikki tekomme Hänen voimassaan, eikä omassamme.

...mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää (Room. 8:13).

Ainoa tapa taistella lihaa vastaan on Pyhän Hengen kautta! Hänellä yksin on vapauttava voima:

...Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää (1. Kor. 10:13).

Jos alistut Hengelle, Hän on kanssasi jokaisessa taistelussa. Hän varustaa sinut kaikella voimalla, viisaudella ja auktoriteetilla - kaikella, mitä tarvitset taistellaksesi syntiä vastaan.

Kun ymmärrät, mitä Jeesus on täyttänyt ristillä, tulet vihaamaan syntiä enemmän kuin koskaan. Alat olla Hänelle kuuliainen, rukoilla Häntä, kaipaamaan Häntä ilolla - koska Hän on vakuuttanut sinut armonsa Kalliolle. Silloin voit sanoa: "Kuka voi syyttää minua nyt? Kristus on vanhurskauttanut minut! Lepään Hänessä vanhurskaudekseni".

Rakas pyhä, rukoile, että Jumala tekee tämän ihmeellisen opin todelliseksi hengessäsi: "Pyhä Henki: tule ja avaa mieleni ja sydämeni. Haluan ymmärtää tämän perustavaa laatua olevan totuuden, enkä kauhistua joka kerta kun vihollinen tuo jotain sieluani vastaan. Auta minua, etten ole pelon, epäilyksen tai tuomion valtaama - vaan että seison vakaasti Vapahtajani ristin alla - joka tarjoaa minulle kaiken levon!"

...mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas (1. Joh. 2:1).

Sinulla on Asianajaja - niinpä juokse Hänen luokseen. Anna Hänen puoltaa asiaasi. Astu Hänen lepoonsa uskossa Hänen ihmeelliseen työhönsä sinun hyväksesi. Amen!

---

Jumalan tuska

Jumalan tuska

Raamatun mukaan meidän ei pidä koskaan ajatella Jumalaa kylmänä, tunteettomana Isänä.

Meidän Jumalamme tuntee syvästi!

Hän on herkkä.

Hänen sydäntään voidaan liikuttaa.

Itse asiassa Hän on liikuttunut ja säälii meidän heikkouksiamme
(Hebr. 4:15).

Jumala ei vain näe tuskaa, vaan murehtii myös sen tähden.

Muistathan, että Jeesus itki Lasaruksen haudalla. Tässä on kuva lihaksi tulleesta Jumalasta itkemässä.

Se osoittaa meille, että Herra tuntee meidän kanssamme ja itkee meidän kanssamme.

Sanoihan Jeesus:

"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän..." (Joh. 14:9).

Getsemanen puutarhassa saamme uuden väläyksen Jumalan tuskasta.

Vain vähän ennen kuin vartijat tulivat vangitsemaan Jeesuksen ja viemään Hänet ylimmäisten pappien eteen, Hän itki niin katkerasti ja syvästi, että kyyneleet olivat verta ja vettä.

Jumala kärsi tuskaa ihmiskunnan syntien tähden!

Oletko koskaan miettinyt, miksi Jeesus itki Getsemanessa - miksi Hänellä oli sellainen tuska sydämessään?

Ei Hän pelännyt ruumiillista kipua ja tuskaa, joka Häntä ristillä kohtaisi.

Ei, Jeesus ei halunnut torjua maljaa.

Pikemminkin uskon, että Jeesus näki eteenpäin ihmiskunnan historiassa toiseen tulemiseensa saakka.

Ja kun Hän katsoi noita vuosia, Hän näki joitain käsittämätöntä. Hän näki ihmismassojen torjuvan Hänen ilmaisen lahjansa täydestä, täydellisestä pelastuksesta.

Ja Hän näki ahdistuksen ja kärsimyksen, jota ihmiset joutuvat kohtaamaan seurauksena siitä, että hylkäävät Hänet.

Jeesus ei valittanut:

"Minä vuodatan kohta vereni ja läpikäyn sellaisen tuskan - mutta te silti hylkäätte minut.

Minäpä panen kärsimykset tasan teidän kanssanne Tuomiopäivänä.

Silloin on teidän maksupäivänne!"

Ei! Jeesus itki niiden monien miljoonien, vielä syntymättömien puolesta, jotka kuulisivat Hänen ilmaisesta pelastuksen, suosion, siunauksen ja voitelun tarjouksestaan - mutta eivät silti käyttäisi sitä hyväkseen.

Kristus itki, että niin monet joutuisivat kadotukseen huolimatta vapautuksesta, joka on aivan heidän ulottuvillaan.

Tämä on Jumalan tuskaa!

Se johtuu ahdistuksesta, jota ihmiskunta tuottaa itse itselleen.

Jeesus ei vain sovittanut meidän syntejämme ristillä.

Hän myös kantoi koko maailman tuskan!

Täällä New Yorkissa (koko maailmassa) tapaamme joka puolella ihmisiä, jotka ovat hermostuneita ja masentuneita.

Tapaamme huumeiden orjia, alkoholisteja ja kodittomia, jotka istuvat kirkkomme oven ulkopuolella.

Jokaiselle näistä ihmisistä saarnataan evankeliumia täysin ilmaiseksi - ja silti monet torjuvat sen!

Getsemanessa Jeesus näki jumalallisilla silmillään nämä valtavat ihmisjoukot ja koko heidän tuskansa.

Ja sillä hetkellä se kaikki oli kuormitettu Hänen harteilleen - sinun tuskasi, minun tuskani, jokaisen sellaisen ihmisen tuska, joka milloin vain aikojen saatossa on torjunut Hänet.

Mutta uskon myös, että Jeesuksella oli suru sydämessään toisestakin syystä.

Hän tiesi, että ihmiset pilkkaisivat Häntä, nauraisivat Häntä, tekisivät Hänestä humalaisten loilotuksen.

Ja Hän kärsi sen tuomion tähden, joka langetettaisiin niille jokaiselle, jotka kieltävät Hänen uhrinsa!

Kun Kristus sanoi opetuslapsilleen:

"Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani!"
(Matt. 26:40), uskon, että Hän sanoi sen tuskissaan.

Hän ei moittinut heitä. Hän oli pikemminkin ahdistunut, koska tiesi, että heidän lihansa oli heikko. Ja Hän tiesi, mitä heidän heikkoutensa heille tuottaisi.

Heti seuraavassa jakeessa Jeesus sanoo:

"... henki tosin on altis, mutta liha on heikko." (jae 41.)

Kaikkinäkevillä silmillään Jeesus näki jo ennalta, miten opetuslapset hylkäisivät Hänet ja pakenisivat.

Hän näki heidän tyhjyytensä ja ahdistuksensa, kun he olisivat hylänneet Hänet, ja heidän paluunsa entiseen elämään kalastajina.

Hän tiesi, että saman yön tapahtumat saisivat Pietarin kieltämään Hänet. Jeesus näki tämän kerran niin rohkean opetuslapsen juoksevan alas mäkeä itkien:

"Miten minä voin kieltää Jeesuksen?

Miten ihmeessä minä saatoin mennä tekemään niin hirvittävän teon?"

Kun siis Jeesus sanoi näille miehille:

"Ettekö te jaksaneet valvoa minun kanssani?", Hän ei sanonut:

"Tarvitsen kumppanin koettelemuksen hetkiini."

Ei - Hän oli Jumala!

Ei Hän tarvinnut ketään seisomaan Hänen vierellään rohkaisemassa Häntä.

Päinvastoin, Jeesus kärsi tuskaa opetuslastensa vuoksi. Itse asiassa Hän sanoi:

"Ellette te jaksa valvoa minun kanssani, te ette ole valmiita. Ette pysty selviytymään siitä, mikä on tulossa!"

Hän tiesi luopumuksen, joka puhkeaisi heidän sydämiinsä, koska he olivat liian laiskoja vyöttämään itseään.

Ja ajatus heidän kärsimyksistään, jotka siitä seuraisivat, tuotti tuskan Hänen sydämeensä.

Älä ajattele hetkeäkään, ettei Jeesus murehtinut myös Juudaksen vuoksi.

Mikään Hänen sydämessään ei voinut noin vain työntää sitä miestä syrjään ja sanoa:

"No niin paholainen, tee työsi."

Uskon pikemminkin, että Jeesus itki sydämessään, kun Juudas lähti yläsalista kavaltamaan Hänet.

Kristuksen kaikkinäkevät silmät näkivät jo ennakolta tuon opetuslapsen heittävän kolmekymmentä hopearahaa maahan ja huutavan:

"Minä olen kavaltanut elävänä Jumalan!"

Ja varmasti Jeesus tunsi Juudaksen ahdistuksen, kun tuo piinattu mies meni ja hirtti itsensä.

Haluaisin kertoa teille sellaista, jonka Herra hiljattain ilmoitti minulle:

Jumala ei nauti tuomioiden jakamisesta!

Aina kun teemme syntiä Jumalaa vastaan, Hänen oikeamielisyytensä vaatii Häntä kurittamaan lapsiaan.

Mutta se on Jumalan tuskallisin työ - tuomion julistaminen niille, jotka ovat rikkoneet Hänen lakinsa!

"Sillä ei ole minulle mieleen kuolevan kuolema, sanoo Herra, Herra. Siis kääntykää, niin te saatte elää."
(Hes. 18:32.)

Jumala sanoo: "Luuletteko, että minusta on hauskaa, kun ihmiset kuolevat - edes jumalattomat ihmiset?

Ei koskaan!

En minä nauti siitä, että kukaan syntinen sortuu."

Jeesus ei nauttinut Juudaksesn kuolemasta. Hän ei nauranut vahingoniloisesti ja sanonut:

"Siitäs näette, mitä kavaltajille tapahtuu!"

Ei Herra myöskään iloitse huumekauppiaiden, aborttilääkäreiden, ei edes murhamiesten kuolemasta tai tuhosta.

Hän ei ole onnellinen, jos yksikin kuolee syntiin. Mutta miten meidän suhtautumisemme poikkeaakaan Herrasta tässä asiassa!

Me taputamme käsiämme ja sanomme:

"Kiitos, Herra. Sinä hoidit sen pahan."

Me emme tunne ollenkaan Jumalan tuskaa, kun syntinen kaatuu!

Voit kysyä:
"Mutta eikö Jumala sano Sananl. 1:26, 'minäkin nauran teidän hädällenne'?"

Ei! Tämän jakeen asiayhteys alkaa jakeesta 20. Siinä sanotaan:

"Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla... sanoo:

Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta...?" (jakeet 20-22.)

Viisaus puhuu yhä jakeessa 26, joka kuuluu:

"minäkin nauran teidän hädällenne..."

Viisaus - ei Jumala - pilkkaa synnintekijää.

Tämä jae kohdistaa sanansa niille, jotka ovat heittäneet pois kaiken viisauden ja pilkkaavat sen neuvoa.

Kyseessä on siis laki - Jumalan määräämä periaate - jota me kutsumme viisaudeksi.

Jos ylität kadun, kun punainen valo palaa, ja auto töytäisee sinut nurin, liikennevalon edustama viisaus pilkkaa sinut hätääsi.

Jumala ei koskaan voisi nauraa edes kaikkein jumalattomimman ihmisen hädälle. Hän ei voi pilkata niitä, jotka ovat oman syntinsä tuhoamia.

Päinvastoin, hän ilmoittaa meille, ettei Hän nauti kenenkään synnintekijän kuolemasta.

Mutta kuitenkin Hänen viisautensa huutaa ääneen kaikille. Se huutaa ääneen juuri nyt kaduilla aivan Times Squaren kirkon ulkopuolella. Niitä, joiden tulisi kuulla Jumalan ääni - mutta jotka sen sijaan pilkkaavatkin tuota viisautta - viisaus pilkkaa tuomiopäivänä.

Silloin viisaus huutaa:

"Miten typeriä te olette olleet!"

"Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä."
(jae 28.)

Tämä sama Sananlaskujen luku tarjoaa myös toivoa. Se paljastaa Jumalan sydämen viimeisessä jakeessa:

"Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta." (jae 33.)

Näemme uuden kuvan Jumalan tuskasta,
kun Jeesus itki Jerusalemin kaupungin kohtaloa.

Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi:

"Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii!

Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta:

ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
(Luuk. 19:41-44.)

Kuka tässä itkee?

Jeesus - lihaksi tullut Jumala!

Hän ei seiso minkään saippualaatikon päällä, osoita sormellaan ja huuda:

"Vielä tulee päivä, jolloin sotilaat tulevat tappamaan kaikki sinun naisesi ja lapsesi!"

Ei! - Jeesus itki lausuessaan ennustuksensa.

Hän näki neljänkymmenen vuoden päähän, jolloin Tiituksen armeija hökkäisi Jerusalemiin, hävittäisi kaupungin ja tuhoaisi temppelin. Se olisi kaikkien aikojen verilöyly. Ja kun Jeesus näki ennalta sen tapahtuvan, Hän itki.

Jerusalemin asukkaat torjuisivat Hänet vain muutaman päivän päästä - sylkisivät Hänen päälleen, pilkkaisivat Häntä, parjaisivat Häntä, kiroaisivat Hänen nimeään, ristiinnaulitsisivat Hänet.

Mutta silti Hän itki tuskissaan heidän kohtaloaan - koska Jumalan oikeudenmukaisuus vaati tuomiota!

Oikeus toisi pakanoiden armeijan heidän kaduilleen - ja miehet, naiset ja lapset tapettaisiin armotta.

Uskon, että Jeesus itki myös sitä, mitä Jerusalem olisi voinut kokea Jumalan taivaasta lähettämänä. He olisivat voineet saada siunauksia, anteeksiantoa, uuden sydämen. Mutta he torjuivat sen kaiken!

Seuraava jae kertoo meille, miksi Jeesuksen tuska oli niin suuri:

Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille:

"Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." (jakeet 45,46.)

Jeesus meni temppeliin ruoska kädessään ja ajoi ulos kaikki rahanvaihtajat.

Miksi tämä raju purkaus?

Hän teki sen, koska tiesi, että nämä olivat juuri niitä syntejä, jotka jouduttivat tulevaa tuomiota!

Jeesus tunsi tuskaa sen hirveän tulevaisuudennäkymän edessä.

Hän kuuli kaikki naisten huudot, kun veitsi pistettiin heidän vatsaansa. Hän kuuli kaikki lasten huudot, kun Tiituksen armeija polki heidät jalkoihinsa.

Ja Hän murehti, kun Hän näki kiven toisensa jälkeen revittävän alas temppelistä. Jeesus näki ennalta tämän kaiken ja sanoi:

"Eivätkö teidän rahanvaihtajanne käsitä?

Se, mitä te täällä teette, tuottaa teidän päällenne Jumalan tuomion!"

Jumala tunsi tuskaa valitun kansansa tähden - koska heidän syntinsä tuhoaisi heidät!

Jeesuksen silmissä oli varmasti kyyneleitä, kun Hän heilutti ruoskaa.

En usko, että yksikään sivallus osui kehenkään temppelissä. Mutta se kaatoi pöydät ja vaunut ja viuhui ilmassa. Hän käytti ruoskaa rakkaudesta.

Se oli Hänen tapansa sanoa:

"Herätkää!

Te pakotatte Jumalan tekemään sen, mikä Hänestä on kaikkein pahinta."

Haluaisin nyt antaa teille toisenkin välähdyksen Jumalan tuskasta:

silloin Herra sanoi Moosekselle:

"Mene, astu alas, sillä sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt... he tekivät itselleen valetun vasikan. Sitä he ovat kumartaneet, ja sille he ovat uhranneet... Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa. Anna minun olla, että vihani leimahtaisi heitä vastaan, hukuttaakseni heidät...

Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi:

"Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olete vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä?

Miksi egyptiläiset saisivat sanoa:

'Heidän onnettomuudekseen hän vei heidät pois, tappaaksensa heidät vuorilla ja hävittääksensä heidät maan päältä'?

Käänny vihasi hehkusta ja kadu sitä turmiota, jonka aiot tuottaa kansallesi... Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa.
(2.Moos. 32:7-14.)

Lukiessaan näitä jakeita moni kristitty pitää erehdyksessä Moosesta armahtavaisempana kuin Jumalaa.

He ajattelevat:

"Mooses anelee suurta armoa Israelille, kun taas Jumala on valmis tuhoamaan heidät."

Ei sinne päinkään.

Mikään ei voisi olla sen kauempana totuudesta!
Oli vain yksi syy, miksi Mooses voi rukoilla kuten hän teki:

Koska Hän tunsi Jumalan armahtavaisen sydämen!

Jumala puhui tässä oikeudenmukaisena - ja Hänen oikeutensa vaati, että kansa oli tuhottava.

Mutta Mooses tiesi, että Jumalalle tuottaisi aivan liian paljon tuskaa tuhota kansansa. Hän tiesi, että Jumala rakasti näitä ihmisiä. Niin hän aneli:

"Herra, tiedän, että Sinun oikeudenmukaisuutesi vaatii, ja Sinun on julistettava sitä.

Nämä uppiniskaiset ihmiset olisi pyyhkäistävä maan päältä. Mutta tiedän muutakin, Herra.

Sinä et pystyisi kestämään sitä tuskaa, jos tekisit sen!

Voit tuhota 10.000 tai 12.000 - mutta mitä enemmän Sinä tuhoat, sitä pahemmaksi tuskasi yltyy.

Minä tunnen Sinun sydämesi, Jumala - ja tiedän, ettet voi tuhota Israelia, koska Sinä rakastat sitä!"

Raamattu kertoo, että Jumala "katui" - Hän siis muutti mielensä siitä, miten Hän Israelin tuomitsisi.

Hän ei aikonutkaan tuhota heitä. Sen sijaan kansa tulisi riutumaan autiomaassa. Mutta Jumala ei koskaan ottaisi heiltä pois armoaan. Vaikka ihmiset tulisivat yhä edelleen ahdistamaan Hänen sydäntään vielä kolmekymmentäkahdeksan vuotta epäuskollaan, Herra olisi silti suojeleva heitä, ohjaava heitä, ruokkiva heitä ja vaatettava heitä heidän kuolinpäiväänsä saakka.

Kun ajattelen, mitä Job joutui käymään läpi,
käsitän, miten tuskainen Jumalan sydämen on täytynyt olla.

Montakohan kertaa Herra näki Jobin ja halusi hartaasti sanoa:

"Nyt riittää!

En voi sallia palvelijani joutua alistumaan enää enempää tähän hirvittävään kipuun ja ahdistukseen. Minun täytyy estää se!"

Jos ajattelet, että Job kärsi, sinun täytyy käsittää, miten paljon Jumala kärsi hänen kanssaan. Kuvittelen Jumalan sanovan:

"Kestä vain, Job, niin minä annan sinulle takaisin kaiken, minkä menetit. Pysy vain lujana, niin annan sinulle kaiken puolitoistakertaisesti."

Ja kun Jobin kärsimykset olivat lopulta ohitse, Jumala sanoi:

"Minä annan sinulle kaiken kaksinkertaisesti, Job. Annan sinulle kaksi kertaa niin paljon kuin sinulla sitä ennen oli!"

Me näemme Jumalan tuskan myös silloin, kun Hänen oli jaettava oikeutta Daavidille israelilaisten laskemisesta.

Jumala oli kieltänyt Daavidia laskemasta kansaa, ettei hänelle tulisi koskaan houkutusta luottaa lihalliseen armeijaan.

Mutta Daavid teki juuri niin, kun Herra oli kieltänyt. Ja se ahdisti Jumalan sydäntä:

"Mutta tämä asia oli Jumalan silmissä paha, ja hän löi Israelia."
(1.Aikak. 21:7.)

Jumalan oli tuomittava Daavid. Kuningas oli ylpeillyt sillä, että hänellä oli runsain määrin voimakkaita, taisteluvalmiita miehiä.

Niin Herra lähetti enkelin jakamaan Hänen tuomiotaan lyömällä Israelin rutolla. Pian ylpeää kansaa kuoli kuin kärpäsiä.

Daavid kuunteli, kuinka viestintuojat voivat hänelle hirvittäviä raportteja - 10.000 kuollutta Hebronissa; 4.000 kuollutta Benjaminin sukukunnasta, 6.000 kuollutta Juudan heimosta. Kuolleiden luku vain nousi.

Ennen pitkää 70.000 israelilaista oli kuollut. Kuoleman enkeli oli kulkenut maata ylös ja alas ja tappanut ihmisiä vasemmalta ja oikealta. Ja nyt hän seisoi Jerusalemin yllä miekka koholla, valmiina iskemään.

Daavidin mahtavan armeijan miehet olivat täydellisen tuhon partaalla!

Jumala iski suoraan Daavidin ylpeyden ytimeen. Hän yritti pelastaa tämän miehen - pelastaa hänet hänen oman sielunsa viholliselta. Ja Raamattu kertoo meille:

"...lankesivat Daavid ja vanhimmat, säkkeihin verhottuina, kasvoillensa." (jae 16.)

Kun Daavid kuuli kuolleista israelilaisista, hän vajosi katuvana polvilleen. Hän valitti:

"Hyvä Jumala, se on minun syyni!

Nämä ihmiset ovat syyttömiä. Herra, säästä heidät. Pane tuomiosi minun päälleni!"

Jumala ei enää kestänyt Daavidin tuskan tuntemista. Lopulta Hän huusi enkelille:

"Riittää! Pane miekkasi pois. Tuska on minulle liikaa!"

"Ja Herra käski enkelin pistää miekkansa tuppeen." (jae 27.)

Oli kuin Jumala olisi sanonut:

"Jos sallin oikeuden jatkua, en pysty kestämään Daavidin hirvittävää tuskaa.
Hän kuolee sydänsuruun!"

Tässä on uskomaton kuva Jumalan sydämen tuskasta. Daavid oli tuottanut Hänelle murhetta, Ja Jumalan oikeudenmukaisuus vaati kuritusta.

Mutta Jumala ei asettunut Daavidin eteen ja uhonnut:

"Joko sinä opit läksysi?"

Ei - Daavidin kyyneleet sattuivat Jumalan hellään sydämeen!

Herra tunsi Daavidin tuskan, liikuttui hänen vajaavaisuudestaan. Ja Hän sanoi:

"Nyt riittää!"

Kun pakotamme Jumalan rankaisemaan meitä ja tuomitsemaan meidät tekemästämme synnistä, me aiheutamme Hänelle "kaksinkertaisen tuskan".

Ensimmäinen osa Jumalan hirveää "kaksinkertaista tuskaa" on, kun me teemme syntiä Hänen läheisyydessään, vastoin Hänen valkeuttaan ja rakkauttaan.

Mutta ei nimenomaan synti itse tee Jumalaa murheelliseksi. Jumala tietää hinnan, jonka me joudumme maksamaan:

Meidän syntimme ajaa meidät murheeseen ja kurjuuteen!

Ja se ahdistaa Hänen sydäntään suuresti.

Toinen osa Jumalan "kaksinkertaista tuskaa" on se, että meidän syntimme pakottaa Hänet pitämään Sanansa meidän tuomitsemisestamme.

Hänen on katsottava sivusta kuin rakastava Isä ja kuunneltava meidän ahdistuneita huutojamme, kun Hän kurittaa meitä - kaikki sen tähden, että meissä kasvaisi jumalinen luonto.

Vähän aikaa sitten jouduin kriisiin - en enää tiennyt, mitä tehdä. Olin kuullut ilkeämielisiä juttuja, joita kerrottiin minusta ja eräästä toisesta papista, joka auttaa meitä julistustyössämme Times Squaren kirkossa.

Se oli hirveää, loukkaavaa juorua. En voinut uskoa, että ihmiset voivat yleensä väittää mitään sellaista. Se sattui minuun kovin pahasti.

Mutta kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, aloin muistuttaa Jumalaa Hänen Sanastaan:

"Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se hukkuu."
(Sananl. 19:9.) "

... petollisuus kuulee pahoja kieliä."
(17:4).

"Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian."
(11:13.)

"Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu."
(26:26.)

Jonkin ajan kuluttua huusin epätoivoisena:

"Jumalani, miten kauan sallit vielä tämän jatkua?

Valheet muuttuvatkin niin paljon, en edes tidä, mitä ne tänään tai huomenna ovat. En pysty taistelemaan. Sinä olet minun puolustajani, Herra - ja Sinä sanot, että kostat kansasi puolesta.

Mutta en näe, että jakaisit nyt oikeuttasi. Herra - miten paljon minun täytyy kestää, ennen kuin Sinä alat toimia?"

Kun ajattelin kaikkea sitä ilkeämielisyyttä, joka kohdistui minuun, aloin myös ajatella muita paneteltuja pappeja ja palvelijoita.

Nykyään on niin paljon uskovia - pyhiä, hurskaita ihmisiä - jotka joutuvat kestämään hirveitä koettelemuksia niiden pahojen sanojen vuoksi, joita työtoverit, perhe, jopa ystävät heitä vastaan puhuvat.

"Miksi, Herra?"

"Missä on Sinun oikeamielinen tuomiosi?

Miksi edelleen vain sallit kansaasi loukattavan?

Miksi odotat niin kauan, ennen kuin jaat oikeutta?"

Herra vastasi: "David, minä olen armollinen, pitkämielinen ja hidas suuttumaan, koska oikeuden jakaminen tuottaa minulle tuskaa.

Jos saisit tuntea minun ahdistukseni, et enää koskaan, et ikinä, haluaisi nähdä minun langettavan tuomioni.

Ymmärtäisit, miksi odotan niin kauan sen toteuttamisessa!"

Sitten Jumala näytti minulle pelottavan kuvan tuomioista, jotka Hänen on lähetettävä niille, jotka tekevät syntiä Hänen Sanaansa vastaan.

Hirveitä asioita tapahtuu niille, jotka jatkavat juoruilun ja panettelun syntiä.

Mutta ajatus jumalallisesta rangaistuksesta - tuomiosta, joka lankeaa jokaiselle - kauhistutti minua. Huusin:

"Herra, älä tuomitse minun vuokseni!

Minä pyydän, ettet tee sitä, et edes niille, jotka ovat loukanneet minua.

Älä tee sitä saadaksesi oikeutta minulle!"

Tunsin Jumalan tuskan - Hänen vastahakoisuutensa tuomitsemiseen.

Ja tuska piinasi sydäntäni ehkä viisitoista minuuttia.
Sitten Herra sanoi minulle:

"David, sinä tiedät, miten tuskallista on kurittaa omia lapsiasi, koska rakastat heitä.

Minun on samoin.

Minua ahdistaa jakaa tuomioitani ja kuritustani niille, joita rakastan!"

Lopulta Jumala salli minun nähdä tuskan,
jota hän kärsi joka kerta,
kun hänen oli kuritettava minua!

Muistan elävästi neljä tai viisi tilannetta, jolloin Herra on kurittanut minua ankarasti. Niissä tilanteissa olen sanonut:

"Herra, tämä on niin tuskallista. En enää ikinä halua käydä läpi mitään tällaista."

Ja nyt Jumala sanoi minulle:

"David, en minäkään halua käydä sitä uudelleen läpi. Minua piinasi seurata sivusta ja antaa sinun kärsiä.

Tein sen kaiken vastoin tahtoani. Ei se minulle mitään mielihyvää tuottanut vaan murhetta minun sydämeeni.

Mutta silti se oli tehtävä - koska rakastan sinua!"

Jumala on osoittanut minulle kivuliaalla tavalla, etten koskaan saa iloita siitä, että jotain toista ihmistä kuritetaan.

Herran armahtakoon silti niitä kristittyjä, jotka iloitsevat toisten saamasta kurituksesta.

"Älä iloitse vihamiehesi langetessa, älköön sydämesi riemuitko hänen suistuessaan kumoon."
(Sananl. 24:17.)

Et saa tyytyä olemaan vain iloinen, kun näet Jumalan jakavan tuomioitaan. Sinun on myös tunnettava Jumalan tuska, kun Hän tekee sen!

Et mitenkään voi iloita Mestarin läsnäolosta, joka itkee piiskatessan, Kristuksen läsnäolosta, kun hänen sydämensä on särkynyt.

Jumalan muille langettaman tuomion pitäisi särkeä sinun sydämesi.

Kun sen näet, sinun pitäisi huutaa:

Jumalani, nyt riittää!

Älä enää - käske enkeliäsi panemaan miekkansa tuppeen."

"Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."
(Hebr. 12:11.)

Jumala puhuu tässä sekä omasta sydämestään että meidän sydämestämme.

Hänen kurituksensa ei tuota iloa Hänelle, vaan murhetta ja ahdistusta.

Mutta kun Jumala ryhtyy tuomitsemaan, Hän hoitaa lapsiaan samalla kuin kurittaa heitä. Kun Hän jakelee sivalluksen toisensa jälkeen, Hän odottaa edes vähäisintä surun tai katumuksen merkkiä. Ja Hän lopettaa heti ensimmäisen vihjeen tullessa!

Hän haluaa hartaasti sanoa:

"Riittää - ei enää! Se tuottaa minulle liikaa tuskaa."

Rakkaani, sinun täytyy käsittää tämä Jumalan tuskaa koskeva asia. Sinun on kuritettava itseäsi - vangittava ajatuksesi ja sanottava:

"Herra, anna minun rukoilla vihollisteni puolesta - niiden, jotka yrittävät vahingoittaa minua!"

Jumala rakastaa jumalattominta, pahinta katujen syntistä.

Ja jos Hän rakastaa tuota ihmistä, miten paljon enemmän Hän rakastaa kristittyä, joka loukkaa sinua, ja joka on tehnyt sinusta vihollisesi?

Ehkä olet jo saanut käsityksen siitä, miten kaukana me olemme Jumalan sydämestä.

Meillä on vielä niin kovin paljon opittavaa Hänen sydämestään.

Ei, Hän ei tuomitse mielellään.

Hänestä ei ole hauskaa tuhota jumalattomia eikä kurittaa lapsiaan.

Päinvastoin, se tuottaa Hänelle hirveää tuskaa.

Sen sijaan Herra iloitsee seuraavien jakeiden ilmoittamista asioista:

"Kuka on Jumala niinkuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt ohitse perintösi jäännöksen rikosten?

Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen.

Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme.

Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
(Miika 7:18,19.)

Kiitä Jumalaa Hänen suuresta myötätunnostaan, joka on valmiina meitä kaikkia varaten.

Hän on ihastunut armoon!

---By : David Wilkerson