Romani ja ihmisoikeudet

Romanit ovat Euroopan päähänpotkituin kansanryhmä.

He eivät ole tervetulleita minnekään.

Eivät sinne missä jo ovat, eivätkä varsinkaan sinne, minne ovat matkalla.

Kysynkin onko teidän mielestä inhimillistä toistaa historiaa romanivainoista??

Romanit ja sintit ovat kaksi eri haaraumaa kansasta, jota yleisessä kielenkäytössä nimitetään ’mustalaisiksi’.

Mustalainen–nimitys on romaneista ja sinteistä loukkaava, eivätkä he itse käytä sitä. Romanit ja sintit kuuluivat natsien ihmisvainojen ensimmäisiin uhreihin.

Jo ennen Hitlerin valtaan astumista vuonna 1933 Saksassa oli mustalaisille erityisiä lakeja. He eivät esimerkiksi saaneet viettää kulttuurinsa mukaista kiertolaiselämää eivätkä asua leireissä.

Valtaan päästyään natsit ryhtyivät erityisiin toimenpiteisiin romaneja ja sintejä vastaan. Vuodesta 1933 alkaen heidät lapsensa steriloitiin, jotta he ’synnynnäisinä rikollisina’ kuolisivat sukupuuttoon.

Natsien rekisteröintijärjestelmässä romanit ja sintit kuuluivat samaan ryhmään prostituoitujen, kerjäläisten, alkoholistien ja kiertolaisten kanssa.

Ennen vuonna 1936 pidettyjen Berliinin olympialaisten alkua kaikki Berliinin ja lähiympäristön romanit ja sintit pidätettiin ja suljettiin keskitysleiriin.

Natsien käsityksen mukaan ’mustalaiset’ eivät kuuluneet arjalaiseen yhteiskuntaan. Tämän jälkeen heitä alettiin vangita myös muissa Saksan kaupungeissa.

Vuoden 1936 marraskuussa Chelmnossa Puolassa kaasutettiin 1000 saksalaista ja itävaltalaista romania ja sintiä. Kahdeksan kuukautta tämän jälkeen natsit aloittivat juutalaisten massakaasutuksen.

Tuhoamisleireissä romaneja ja sintejä käytettiin myös lääketieteellisiin kokeisiin. Natsien on arvioitu murhanneen 500.000 – 1.000.000 romania ja sintiä.
http://www.annefrankguide.net/fi-FI/bronnenbank.asp?oid=151590

Suomen julkisessa keskustelussa ovat viime vuosina esiintyneet erityisesti Romanian ja Bulgarian romanit, jotka ovat kotimaidensa EU-jäsenyyden myötä päässeet liikkumaan vapaasti unionin rajojen sisällä.

Jotkut vitsikkäät kansanedustajat ovat jopa kutsuneet romaneiden jokavuotista ilmestymistä Helsingin katukuvaan ”kevään merkiksi” ja ”monikulttuuriseksi rikkaudeksi”.

Kyse ei kuitenkaan ole mistään kulttuurin rikastamisesta vaan ihmisoikeuksista.

Romaniassa asuu joidenkin arvioiden mukaan jopa 2,2 miljoonaa romania, mikä on reilu kymmenesosa maan kansalaisista. 75 prosenttia heistä elää köyhyydessä, kun keskimäärin köyhyydessä elää 24 prosenttia väestöstä.

Amnesty Internationalin parin vuoden takaisen selvityksen mukaan Romanian romaneita on häädetty kodeistaan vasten tahtoaan ja pakotettu elämään epäinhimillisiin oloihin kaatopaikkojen ja jätevedenpuhdistamojen katveeseen kaupunkien laitamille. Häätöjen yhteydessä romaneilta on hävinneet paitsi kodit myös omaisuus, sosiaaliset kontaktit sekä pääsy töihin ja julkisiin palveluihin.

Juuri tätä paremmin romaneita ei ole kohdeltu muuallakaan. Pari vuotta sitten Ranskassa poliisi hääti satoja Romanian romaneita takaisin kotimaahansa. Näennäishumaanina perusteena käytettiin heidän surkeita elinolojaan, kyynisempi tulkinta liittyi silloisen konservatiivipresidentin Nicolas Sarkozyn laskevaan kannatukseen.

Toissapäivänä Helsingin kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten Belle Selene Xia esitti valtuustoaloitteessaan muun muassa seuraavaa:

”Ehdotan, että Helsingin kaupunki selvittää mahdollisuuden kerjäläisten asiattoman oleskelun kieltämiseksi. Vaihtoehtoisesti rikollisuuden torjumiseksi on mielestäni kohtuullista, että romanikerjäläiset hankkisivat Helsingin kaupungilta luvan kerjäämiseen jolloin rekisteriin jääviä tietoja voidaan myöhemmin hyödyntää mm. ihmiskaupan ja omaisuusrikosten selvittelyissä.”

Kaupunginhallitus ei yksimielisessä vastauksessaan nähnyt tätä aloitetta juridisesti mahdolliseksi eikä katsonut sen aiheuttavan jatkotoimenpiteitä. Kerjäläisrekisteri, vieläpä etnisellä profiloinnilla, on jo ehdotuksena melko absurdi. Ja vähän kuumottava.

Köyhyys ja kurjuus eivät katoa kieltämällä. Eikä kerjäyskielto taitaisi olla juridisesti kovin vakaalla pohjallakaan, kuten rikosoikeuden dosentti Sakari Melander kirjoittaa (HS 14.5.2013):

”Tietyn teon rangaistavaksi säätäminen ei ole vain poliittinen päätös. Rikosoikeudessa rangaistavaksi säätämistä rajoittavat kriminalisointiperiaatteet edellyttävät muiden, yksilön oikeuksiin vähemmän puuttuvien keinojen käytön ensisijaisuutta.
Rangaistavaksi säätämisellä tulisi myös aina suojella tärkeää intressiä, esimerkiksi henkeä, terveyttä tai omaisuutta.”

Valtuuston keskustelussa toisteltiin, että ongelmat pitäisi ratkaista kerjäläisten lähtömaassa, ei Helsingissä. Tämä logiikkaa ilmenee toki yleisemminkin maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa.

Usein samat tahot kuitenkin paradoksaalisesti kannattavat myös kehitysyhteistyörahojen leikkaamista. Ja samalla kun he ovat huolissaan maahanmuuttajien integroitumisesta yhteiskuntaan, haluavat he hankaloittaa sitä entisestään.

En myöskään ymmärrä, miten kerjäyskielto käytännössä ratkaisisi koettua kerjäläisongelmaa. Se aloittaisi kissa-hiiri -leikin poliisin ja kerjäläisten välillä, mikä veisi poliisilta voimavaroja puuttua oikeaan rikollisuuteen.

Ja minne kerjäläiset sitten vietäisiin?

Potentiaalisesti kerjäyskielto ajaisi köyhyydessä eläviä ihmisiä pikkurikoksiin kuten taskuvarkauksiin, näpistyksiin tai panhuilun soittamiseen saatanallisella volyymilla Kolmen sepän aukiolla.

Jussi Halla-aho (ps) esitti Lasse Männistön (kok) kannattamana asian palauttamista uudelleenvalmisteluun. Uuden vastauksen laatimisen lisäksi palautusesityksessä ehdotettiin, että kerjäyskieltoa lobattaisiin valtion suuntaan. Kaupunginvaltuusto päätyi hylkäämään Halla-ahon palautusesityksen äänin 52-28. Perussuomalaiset ja kokoomus jäivät vähemmistöön.

Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kerjäläisten asiattoman oleskelun kieltämiseksi, palautusesitys

Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kerjäläisten asiattoman oleskelun kieltämiseksi, Halla-ahon palautusesitys (punainen = kannatti palautusta, vihreä = kannatti asian käsittelyn lopettamista) ( katso linkki näet taulukon http://erkkiperala.fi/tag/romanit/=

Tämä oli liberaalipuolueeksi itseään viime vuosina brändänneeltä kokoomukselta omituinen veto. Puolueelle, joka suhtautuu hyvin myönteisesti hyödykkeiden, pääoman ja palveluiden vapaaseen liikkuvuuteen EU:n sisällä, ihmisten vapaa liikkuvuus näyttäytyykin ongelmana.

”Kerjäläisongelma” on monelle ihmiselle viime kädessä kaupunkikuvallinen, ainakin toissapäiväisen valtuustokeskustelun perusteella.

Keskiluokkaista ihmistä ahdistaa, kun eurooppalainen köyhyys lyö kadulla silmille.

Tai ärsyttää, että jotkut elämöivät sporapysäkillä vieraalla kielellä, täällä kun on ollut tapana käyttäytyä hieman pidättyväisemmin.

Kyllä se minuakin toisinaan ahdistaa ja ärsyttää. Se on kai ihan normaalia. Silmien sulkeminen tai ongelmien lakaiseminen maton alle olisi kuitenkin raukkamainen veto – ja tuskin ratkaisisi mitään.

Euroopan romaneiden köyhyys ei olekaan mikään Helsingin kaupunkikuvan ongelma vaan kolossaalinen, historian saatossa syntynyt, eurooppalaisen kulttuurin sisärakenteisiin pesiytynyt häpeäpilkku.

Romaneita on vainottu keskiajalta asti. Heitä on häädetty, siirrelty, steriloitu, pahoinpidelty, tapettu, irrotettu perheistään ja suljettu sisäoppilaitoksiin.

Myös Suomessa.

Edellisessä hallituksessa valmisteilla ollut kerjäyskielto sai täystyrmäyksen ihmisoikeusasiantuntijoilta, sillä se oli selkeästi suunnattu yhtä etnistä ryhmää vastaan.

”Uusi kerjääminen” olisi kielletty samalla, kun ”perinteisempi kerjääminen”, kuten bussilipun tai viinapullon pummaaminen, olisi edelleen ollut sallittua.

Helsingin suurimman puolueen kokoomuksen halu lähteä peesaamaan perussuomalaisia romanivainojen postmodernissa jatko-osassa on tulella leikkimistä.

Ja kovin surullista. Talouskurimuksessa oirehtivan Euroopan kaduilla on jo marssittu sankoin joukoin romaneja vastaan ja yllytetty ihmisiä väkivaltaan heitä kohtaan.

Aikooko kokoomus marssia Suomessa tämän kehityksen eturintamassa?

Mutta ei siinä vielä kaikki!

Ironisena käänteenä kaupunginvaltuusto päätyi samassa kokouksessa hyväksymään valtuutettu Thomas Wallgrenin (sd) ponnen:

”Hyväksyessään vastauksen kyseiseen aloitteeseen valtuusto edellyttää, että kaupunginvaltuustolle tuodaan vaihtoehtoisia esityksiä siitä miten ulkomailta tuleville kerjäämällä Helsingissä toimeentulonsa hankkiville ihmisille voidaan tarjota pientä maksua vastaan paikkaa tai paikkoja, jossa he voivat yöpyä turvallisesti, huolehtia hygieniastaan ja päästä myönteiseen vuorovaikutukseen viranomaistan sekä muiden kaupunkilaisten kanssa.”

Eli ilman Belle Selene Xian (ps) aloitetta kaupunginvaltuuston enemmistö ei olisi päätynyt ilmaisemaan tahtoaan päähänpotkittujen kerjäläisten elinolosuhteiden parantamisesta.

Mahtoi harmittaa.http://erkkiperala.fi/tag/romanit/

 

Ihmisoikeus mitä se tarkoittaa?

 

Ihmisoikeus, mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Sinulla on oikeus johonkin, mutta miten se oikeastaan toteutuu?

Kuinka Euroopan unionin jäsenmaat voivat pitää ihmisiä vielä 2015 vuonna ERIARVOISENA ja kohdella heitä huonommin kuin eläintä?

Kuinka muut ihmiset vain VAIKENEVAT ja hyväksyvät kaiken tämän?

Kuinka Yeshuaan uskovat, toteavat vain "muistan rukouksin" tai joskus sitten "taivaassa " asiat ovat kunnossa?

Tarkoittaako tämä sitten ETTEI kenenkään tarvitse tehdä mitään tai ottaa vastuutta tai minkään ei tarvitse muuttua " kun sitten joskus taivaassa kaikki on kunnossa "??

Mitä tehdä romaneille?

Heimo on ollut aina syrjitty vähän kaikkialla. Vuosisatoja sitten heistä maksettiin Ruotsi-Suomessa jopa tapporahaa.

Vasta vuonna 1748 kumottiin laki, joka salli kiinni saadun romanin hirttämisen ilman oikeudenkäyntiä. Natsi-Saksa oli tässäkin tehokkaampi ja tuhosi satoja tuhansia romaneja keskitysleirien kaasu-uuneissa.

Tästä ei ole tehty muistomerkkejä, eivätkä Euroopan maat lahjoittaneet syrjitylle romaniheimolle hyvitykseksi jonkin muun kansan asuttamaa maata romanivaltion perustamista varten.

Syrjäytynyt romaniväestö on nyky-yhteiskunnassa taakka kotimailleen. Tämä taakka ei ole jakautunut Euroopassa tasan. Suomessa romaneja on noin 10 000, Romaniassa miljoona tai pari ja Saksassa yllä mainitusta syystä johtuen varsin vähän.

Köyhä Romania on ilmeisen haluton – tai kenties kyvytön – parantamaan maansa romanien asemaa. Maan liityttyä Euroopan Unioniin, Romanian romanit lähtivät pakoon räikeää sosiaalista syrjintää ja syvää köyhyyttä kerjäämään ympäri Eurooppaa.

EU:ssa on vapaa liikkuvuus, mutta sosiaaliturvan piiriin kotimaansa ulkopuolella ei pääse kuin tehtyään palkallista työtä riittävän kauan.

Kerjäämistä ei tulkita tällaiseksi työksi. Yksikään EU-maa ei ole toivottanut kerjääviä romaneja avosylin tervetulleeksi, vaan heitä vastaan on säädetty varsin syrjiviä lakeja ja muita määräyksiä.

Suomeen kerjäävät romanit tulivat pari vuotta sitten. Tänä talvena he joutuivat pulaan kovan pakkasen takia. Humanitaarisista syistä Helsingin kaupunki tarjosi joillekin romaniperheille tilapäistä hätämajoitusta.

Helsinki on kuitenkin ilmoittanut, että hätämajoitus loppuu tammikuun viimeisenä päivänä, jolloin asukkaat lapsineen joutuvat joko ulos pakkaseen, tai heidät kuljetetaan ”konsulikyydillä” kotimaahansa.

Romanien raaka kohtelu sai Kimmo Helistön ja 17 muun valtuutetun tekemään romanien kohtelusta välikysymyksen.

Romanien palelluttaminen pakkasessa ei ole oikea tapa ratkaista romanikysymystä, mutta oikea ratkaisu ei ole sekään että Romanian ja Bulgarian romaniväestö muuttaa joukolla muihin.

Nykytilanteessa yksikään maa ei voi kohdella romanikerjäläisiä inhimillisesti, ellei halua toivottaa heitä kaikkia luokseen.

Siksi kaikki kohtelevat romanikerjäläisiä niin härskisti kuin kohtelevat.

Romanien tilanne on häpeäksi koko Euroopalle. (Soininvaara )

Pikakelaus 2000-luvun Eurooppaan.

Biometriset tiedot ja eri viranomaiskohtaamisten rekisteröinnit yhdistetyissä tietorekistereissä mahdollistavat siirtolaisten tunnistamisen: tiedot haetuista, myönnetyistä, evätyistä, mitätöidyistä, peruutetuista tai pidennetyistä viisumeista sekä digitaaliset valokuvat ja sormenjäljet.

Eurooppaa täplittävät säilöönottokeskukset, jossa siirtolaisia pidetään vankeina piikkilangan ja valvontakameroiden alla.

Rajakontrolleja venytetään unionin ulkopuolelle ja yksityistetään liikeyrityksille.

Vastuuta myös ulkoistetaan yhä enemmän: liikenneyrityksiä saatetaan sanktioida siirtolaisista – ja Helsingissä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen haluaa häätää romanit sosiaalikeskus Sataman pihalta.

Romanijutun pihvi on siinä, että Suomessa asuvilla Romanian romaneilla on kaikki lailliset oikeudet oleskella Suomessa.

Juridisesti romanialaiset ovat EU-kansalaisia siinä missä suomalaiset. Suomalaisilla on oikeus liikkua EU:n sisällä vapaasti, aivan kuten romanialaisilla on – teoriassa.

Käytännön tiedämme: suomalainen on eri luokan kansalainen kuin Romanian romani.

Mutta käytäntöähän ei määrää laki, vaan lain tulkitsijat ja toimeenpanijat, kuten poliisit, virkamiehet ja paikallispoliitikot.

Helsingissä lakia on tulkittu niin, että romaneja on otettu kiinni systemaattisesti, heitä on estetty pääsemästä lääkäriin, heidän lapsiaan on uhattu huostaanotolla ja heidän leirinsä on toistuvasti hajotettu.

Sitten on työnantajien, kadunmiesten ja median asenteet. Onko Suomessa potkitumpaa ryhmää?

Romanialaiset romanit

- uhkaavat kuolla nälkään synnyinalueillaan Romaniassa, koska siellä ei ole töitä tai apua

- tekevät eri puolilla Eurooppaa valtavasti paskaduuneja aina Espanjan tomaattiviljelmistä Italian kenkätehtaisiin ja Suomen romurautapihoihin
kerjäävät ja soittavat kadulla, jos heille ei suostuta antamaan muuta työtä elämistä varten

- luokitellaan Suomessa automaattisesti varkaiksi ja eläteiksi

- eivät maksa yhteiskunnalle käytännössä mitään, mutta ovat valmis tekemään mitä tahansa työtä millä tahansa ehdoilla

… lisää voi lukea Kansan Uutisista http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2292496/romanijahti-uhkaa-tyhjentaa-sataman

Liikkumisen kontrollointi on edelleen yhtä keinotekoista ja poliittisesti tuotettua kuin Ranskan vallankumouksen aikaan, vaikka nyt rajat kulkevat myös kansalaisuuksien sisällä, eivät vain niiden välillä.

Helsinki ei tarjoa häädetyille romaneille majoitusta. Kukaan ei tiedä, minne he menevät seuraavaksi.

Italiassa Silvio Berlusconin hallinto julisti vuonna 2008 nollatoleranssin romaneille ja rikollisuudelle. Romanileirejä on häädetty massiivisesti ja ihmisiä on keskitetty Nomad Plan -suunnitelman mukaisesti kaupunkien laitamaille.

Kesällä 2008 leireissä asuvilta romaneilta alettiin kerätä sormenjälkiä. Euroopan parlamentti ja komissio vaativat Italiaa lopettamaan etnisen rekisterin keräämisen. Euroopan neuvosto syytti Italiaa fasismista.

Samanlaista etnistä rekisteriä on kerätty myös Ranskassa. Romanit nousivat otsikoihin loppukesällä 2010, kun Ranska karkotti yli 8 000 romania takaisin Romaniaan ja Bulgariaan. Samalla häädettiin lähes viisisataa romanileiriä presidentti Nicolas Sarkozyn käskystä. Jo edellisenä vuonna Ranskasta karkotettiin lähes 10 000 romania.

Romaneille maksettiin 300 euron ”humanitaarinen paluuraha”, jonka saaminen edellytti sormenjälkien antamista viranomaisrekisteriin. Rekisterillä yritetään estää palaaminen maahan.

Euroopan neuvoston yleissopimus kieltää ulkomaalaisten joukkokarkotuksen. Oikeuskomissaari Viviane Reding uhkasi Ranskaa oikeustoimilla. ”Joukkohäädöt antavat kuvan että ihmisiä siirretään etnisen taustansa takia. En uskonut, että Eurooppa enää kohtaisi tämänkaltaista tilannetta toisen maailmansodan kokemusten jälkeen”, Reding huomautti syyskuussa 2010.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kalasataman-romanileiri-tyhjennettiin-eurooppa-haluaa-romanit-pois-silmistaan/

http://www.city.fi/blogit/emma-kari/romanit+poissa+silmista+poissa+mielesta/111003

 

Romanit eivät ole koskaan vaatineet valtaväestöä muuttamaan tapojaan, uskontoaan, pukeutumistaan, ei liioin ole uhkana "valloittaa" maailma, antaa naisten ja lasten olla rauhassa....

Kun ROMANI tai MUSTALAINEN mainitaan, minkälainen mielikuva nousee ensimmäisenä mieleen? ?

 

 

Aivan juuri näin!!

EI koskaan mitään hyvää, aina ne huonot asiat.

Koskaan ei puhuta heistä jotka opiskelevat, käyvät töissä tai ovat muuten menestyneet elämässä, kirjailijat, laulajat ym.

Inhimillinen ihminen EI katso rotua, väriä kelle apunsa antaa!!

 

 

Romanitkin ovat ihmisiä

Juu....mua ärsyttää tämä SUOMEN " SUVAITSEVAISUUS" apu nyt kaikkille jotka maahan tulevat kun EU niin määrää......ja apua PITÄÄ antaa kaikille niille jotka sitä tarvitsee ....Pitäisi laittaa "ROMANIRUMMUT" soimaan niille romanipakolaisille joita täältä Suomesta ja muistakin EU maista häädetään, edes tutkimatta mikä on heillä hätänä...Totuus tiedetään EU tasolla mutta siihen EI tahdota puuttua....MIKSI romaneita HÄÄDETÄÄN, ajetaan, uhataan...eräälle romaniperheen lapselle EI edes annettu hautapaikkaa. ......

Ja he todella tarvisivat sitä APUA!

Heillä EI ole edes omaa maata.
Heitä syrjitään joka maassa ja joka paikassa.
Heitä uhataan, hakataan ja tapetaan joka maassa.

NYT KYSYNKIN onko se avun antaminen ja lähimmäisen rakkaus rajallinen?

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/313865-tama-historian-mullistus-laittoi-romanit-kerjuulle-auttajilta-harvoin-kuultu-arvio

NÄILLE PAKOLAISILLE EI ANNETTU MAHDOLLISUUTTA!!

Suomessa takavuosien julkisessa keskustelussa paheksuttiin romanikerjäläisilmiötä, koska sen katsottiin olevan osa ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Romanien väitettiin joutuvan kerjuulle pakosta ja päivän saaliin menevän rikollisille.

Robert Kraus ei tunnista ilmiötä. Hän ei ole koskaan kuullut tapauksista, joissa rikollisjärjestö laittaisi kerjäläisiä omalle asialleen.

– Romanikulttuuriin kuuluvat toki yhteisöllisyys ja jakaminen. Mitään ei oteta vain itselle, vaan aina mietitään, miten muutkin yhteisön jäsenet pääsisivät osallisiksi ruuasta tai rahasta. Ehkä tämä jakaminen on jossain tulkittu niin, että kerjäläinen antaa saaliinsa pakolla jollekin, Kraus aprikoi.

– Helsingin poliisi tutki joitakin vuosia sitten, onko romanien kerjäämisen taustalla järjestäytynyt rikollisuus. Mitään näyttöä tai todisteita tästä ei ollut, Korhonen selventää.

Korhonen sanoo, että Suomessa on selvästi rasistisempi ilmapiiri kuin Keski-Euroopan valtioissa, joissa on totuttu näkemään sekä ulkomaalaisia että kerjäläisiä.

Suurin häpeä Suomessa ovat leipäjonot.”
– Suomessa sanotaan, että kerjäläiset ovat maan häpeäpilkku, mutta suurin häpeä mielestäni ovat leipäjonot. Se, että ihmiset joutuvat käymään leipäjonoissa on häpeällistä Suomelle, Korhonen napauttaa.

Robert Kraus vetoaa, että suomalaiset muistaisivat romanikerjäläisen nähdessään, että kyse on samanlaisesta lihaa ja verta olevasta ihmisestä kuin me itsekin olemme.

– Romanit ovat ihmisiä, jotka hekin kaipaavat rakkautta ja hyväksyntää. On paljon tärkeämpää hymyillä ja olla ystävällinen, kuin tipauttaa tympeällä naamalla vaikka kymmenenkin euron seteli kerjuuastiaan.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/313865-tama-historian-mullistus-laittoi-romanit-kerjuulle-auttajilta-harvoin-kuultu-arvio

 

http://www.hs.fi/m/kotimaa/a1397094220850